
Compact of Free Association (suom. "liitännäisvaltiosopimus" tai Vapaan assosiaation sopimus) on Yhdysvaltain sekä Palaun, Mikronesian ja Marshallinsaarten välinen sopimus. Yhdysvallat tekee sopimuksen kunkin valtion välillä kahdenkeskeisesti, mutta niiden keskeinen sisältö on kuitenkin samanlainen. Yhdysvaltojen hallinto suunnittelee vuonna 2025 kyseistä sopimusta solmittavaksi myös Grönlannin kanssa, joka tosin ei ole itsenäinen.
Tämän hetkiset sopimukset ovat voimassa kaikkien kolmen maiden osalta vuoteen 2043 asti.
Palau, Mikronesia ja Marshallinsaaret olivat yhdessä Pohjois-Mariaanien kanssa Tyynenmeren saarten huoltohallintoalueeseen vuodesta 1947 lähtien. Kyseessä oli YK:n huoltohallintoalue, jonka siviilihallinnosta vastasi Yhdysvallat. Huoltohallintoalueen osista vain Pohjois-Mariaanit jäi osaksi Yhdysvaltoja territoriona, kun huoltohallintoalue purettiin. Kolmen itsenäistyneen valtion kohdalla Yhdysvallat solmi liitännäisvaltiosopimuksen, jolla varmistettiin läheinen suhde maiden välillä. Mikronesian ja Marshallinsaarten osalta ensimmäinen sopimus solmittiin vuonna 1982 ja Palaun osalta 1986.
Yhdysvaltojen osalta sopimuksista vastaa sisäministeriön alainen saariasioiden virasto (engl. Office of Insular Affairs).
Liitännäisvaltiosopimukset tarjoavat mm. seuraavia etuja ja vapauksia sopimusosapuolille: