Daniel Gonzalez (1980 – 9. elokuuta 2007) oli brittiläinen rikollinen, joka tappoi neljä ihmistä teräaseilla syyskuussa 2004 ja lisäksi yritti tappaa kaksi.
Gonzalez asui tekojensa aikaan äitinsä luona. Hän käytti suurimman osan vapaa-ajastaan PlayStationin ja kauhuelokuvien parissa. Hänellä ei ollut työtä eikä mainittavaa sosiaalista elämää. Hän myös käytti runsaasti alkoholia ja huumeita. Gonzalez oli jo lapsena herättänyt huomiota sopimattomalla käyttäytymisellään ja vuonna 1998 hänen ollessaan 18-vuotias hän joutui sairaalaan, jossa hänellä diagnosoitiin paranoidinen skitsofrenia. Gonzalez kuitenkin lopetti lääkkeittensä ottamisen.
Daniel Gonzalezin tekemät neljä murhaa kohdistuivat täysin tuntemattomiin ihmisiin ja tapahtuivat kolmen päivän aikana. Gonzalezin hoidosta aiemmin vastanneen mielenterveyssäätiön mukaan skitsofrenialla ei ollut suoraa yhteyttä hänen rikoksiinsa. Äiti sen sijaan syytti rikoksista huonoa hoitoa. Gonzalez sai murhista kuusi elinkautista tuomiota. Vaikka hänet katsottiin syyntakeiseksi eli järjissään olleeksi, hänet määrättiin suorittamaan rangaistuksensa Broadmoorin mielisairaalassa. Gonzalez teki lopulta itsemurhan vankeusaikanaan.
Freddy Krueger oli Gonzalezin esikuva. Gonzalezin tavoitteena oli ollut alun perin tappaa ainakin kymmenen ihmistä.