
David Greenglass (ven. Дэвид Грингласс: 2. maaliskuuta 1922 – 1. heinäkuuta 2014) oli yhdysvaltalainen teknikko. Hänen sotilasarvonsa oli kersantti. David Greenglass syntyi Lower East Sidessa, New Yorkin Manhattanilla Yhdysvalloissa. Poliittiselta katsantokannaltaan hän oli kommunisti. Greenglass otti osaa Manhattan-projektiin, jossa erityisesti Fat Man-tyyppisen imploosiopommin kehittelyyn. Samaan aikaan hän toimi myös vakoojana Neuvostoliitolle, toimien peitenimellä Kaliiperi (ven. Калибр eli Kalibr, engl. Caliber). Tutkaupseeri, luutnantti Jacob Beser tutustutettiin Greenglassiin. Myöhempänä Beser epäili häirinneensä Greenglassia tämän vakoilupuuhissa. David Greenglass alkoi työskentelynsä atomihanke-projektissa kesällä 1944.
NKVD:n alaisen, venäläisen vakoilurenkaan päällikkönä toimi Rudolf Abel. Los Alamosissa sekä Oak Ridgessa toiminut Greenglass välitti salaisia tietoja Lona Cohenin kautta, joka salakuljetti piirustuksien kopiot matkustajajunassa Albuquerquesta Kleenex-nenäliinapakettiin kätkettyinä. Näihin atomisalaisuuksiin kuuluivat esimerkiksi ainakin plutonium-pommin räjähdelinssin kaaviokuvat, jotka olivat niin sanottuja sinikopioita. Palkkioksi toiminnastaan kersantti Greenglass sai muutamia satoja dollareita.
Niin ikään David Greenglassin vaimo Ruth Leah os. Prinz (koodinimellä: Osa, ven. Oca - engl. Wasp) osallistui atomivakoiluun. Ethel Rosenberg oli Davidin sisar. Venona-projektin kautta atomivakoilu tuli kuitenkin ilmi. Greenglass pidätettiin vuonna 1951. Hänen antamansa tunnustus oli omiaan Rosenbergien kiinniottamiseen, jotka saivat suhteellisen vähäisestä osuudesta toimintaan kuolemanrangaistuksen. David Greenglassin saama vankeustuomio oli 9,5 vuotta, ja hän vapautui vankeudesta vuonna 1960. Vielä vuonna 2008 Greenglassia koskeva aineisto määrättiin säilyttämään edelleen salaisena.
