Dei Filius on yksi ensimmäisen Vatikaanin kirkolliskokouksen keskeisistä dogmaattisista asiakirjoista, joka julkaistiin vuosina 1869–1870.
Dei Filius käsittelee katolisen uskon ja järjen välistä suhdetta sekä niiden merkitystä uskonnon ymmärtämisessä. Asiakirja vastasi aikakauden kasvavaan rationalismiin, liberalismiin ja materialismiin, jotka kyseenalaistivat perinteisiä uskonnollisia näkemyksiä. Dei Filius korostaa, että usko ja järki eivät ole ristiriidassa, vaan täydentävät toisiaan. Se selittää, miten ihminen voi järjen avulla ymmärtää Jumalan olemassaolon ja miten usko täydentää järjen rajallisuutta. Tämä opetus oli keskeinen kirkon vastaus aikansa filosofisiin ja tieteellisiin haasteisiin, ja se vahvisti katolisen kirkon oppiperustan.