| Tähän artikkeliin tai osioon on merkitty joitakin lähteitä, mutta se tarvitsee lisää aihetta käsitteleviä lähteitä. Tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä, koska artikkeli saattaa tällä hetkellä antaa liian suppean tai yksipuolisen kuvan aiheesta. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Delirium eli äkillinen sekavuustila on elimellisten tekijöiden aiheuttama oireyhtymä, jolle on ominaista akuutti muutos tarkkaavuudessa, tietoisuudessa ja kognitiivisissa toiminnoissa. Oireet kehittyvät lyhyessä ajassa, tunneista muutamaan päivään, ja niiden voimakkuus vaihtelee vuorokauden aikana. Deliriumin voivat aiheuttaa monet sairaudet ja elimelliset tekijät, kuten infektiot, aineenvaihdunnan häiriöt, leikkaus, lääkkeet sekä alkoholi ja muut päihteet tai niiden käytön äkillinen lopettaminen.
Delirium on iäkkäillä yleinen mutta huonosti tunnistettu tila. Se pitkittää sairaalahoitoa, lisää kuolleisuutta ja voi aiheuttaa pysyviä kognitiivisia haittoja. Sana delirium juontuu latinan verbistä "delirare" (poiketa vaosta), joka muodostuu sanoista de- ja lira ’vako’.
Delirium tremens eli juoppohulluus tarkoittaa tilaa, joka saattaa syntyä lopetettaessa alkoholin käyttö (äkillisesti) pitkäaikaisen käytön jälkeen. Tila syntyy usein 2–4 päivää alkoholinkäytön lopettamisen jälkeen, eli alkoholin aiheuttama kehon myrkytystila (krapula) ja sen mukana tullut tajunnan ja tarkkaavaisuuden hetkellinen heikentymä on jo yleensä loppunut.
Delirium tremensille ovat ominaisia kouristukset ja vapina sekä epämiellyttävät ja pelottavat aistiharhat. Delirium tremens voi johtaa jopa kuolemaan.
Deliriumin tärkein hoito on sen syyn selvittäminen ja syynmukainen hoito. Deliriumpotilaan oikea hoitopaikka on somaattinen yksikkö, jossa on riittävät seuranta- ja tutkimusmahdollisuudet. Koska taustalla voi olla kiireellistä hoitoa vaativa sairaus, päivystyksellinen arviointi on aiheellista.
Selvittelyvaiheessa deliriumia hoidetaan ensisijaisesti lääkkeettömin keinoin. Ne ovat samoja kuin ehkäisyssä käytettävät: orientaation, vuorokausirytmin ja mobilisaation tukeminen sekä rauhallisen ja turvallisen ympäristön luominen. Turvallinen ympäristö ja tutut läheiset vähentävät sekavuutta. Pöydällä oleva kello, kalenteri, silmälasit, kuulolaite, huonetta yöllä valaiseva himmeä valo ja tutut esineet auttavat orientoitumaan.
Lääkehoidon lähtökohtana on välttää deliriumin kannalta haitallisia valmisteita ja arvioida lääkelista kriittisesti. Erityisen tärkeää on huomioida viimeisimmät lääkemuutokset.
Lukuisten tutkimusten perusteella tiedetään, että psykoosilääkkeet eivät vaikuta deliriumin kestoon, oireiden vaikeuteen, sairaalahoitoaikaan tai kuolleisuuteen, joten niitä ei tule aloittaa deliriumpotilaalle ensilinjan hoitona. Oireenmukaista lääkehoitoa tulee määrätä vain kaikkein vaikeimmin oireileville potilaille. Lääkehoidon aiheita ovat vaikea ahdistus tai agitaatio, aggressiivisuus ja epämiellyttävät harhat tai harhaluulot. Ensisijainen lääkevalinta on psykoosilääke, risperidoni tai parenteraalista annostelua tarvittaessa haloperidoli. Parkinsonin tautia tai lewynkappaletautia sairastavien hoidossa ei pidä käyttää risperidonia tai haloperidolia, vaan niiden sijaan voidaan käyttää ketiapiinia, mikäli potilaan verenpainetaso sen mahdollistaa. Bentsodiatsepiinien käyttöä ensilinjan lääkkeenä on syytä välttää, ellei niiden käytölle ole muuta aihetta, kuten alkoholin vieroitusoireet tai epileptiset kohtaukset.
NICE:n suosituksen mukaan, jos deliriumpotilas on ahdistunut tai vaaraksi itselleen tai muille eivätkä sanalliset ja sanattomat rauhoittamiskeinot tehoa, voidaan harkita lyhytaikaista haloperidolihoitoa, yleensä enintään viikon ajan, aloittaen pienimmällä kliinisesti soveltuvalla annoksella.
Fyysistä rajoittamista, kuten magneettivyön, sängyn laitojen ja lepositeiden käyttöä, tulee välttää. Rajoittaminen altistaa kaatumisille ja fyysisen suorituskyvyn heikentymiselle, ja sen käyttö lisää deliriumriskiä.