Destour (arab. الحزب الحر الدستوري, al-Ḥizb al-ḥurr ad-dustūrī) oli tunisialainen poliittinen puolue. Se toimi oli aktiiivisimmin 1920- ja 1930-luvuilla herättämässä tunisialaisten kansallistuntoa ja vastustusta Ranskan protektoraattia kohtaan.
Destour-puolueen edeltäjä, "nuortunisialaiset", sai riveihinsä Tunisian älymystöä, mutta siltä puuttui laaja kansan tuki. Liike joutui maan alle vuonna 1912, kun sen johtajat Ali Bash Hamba ja šeikki ʿAbd al-ʿAzīz al-Thaʿālibī pidätettiin. Kesäkuussa 1920 liike nousi uudelleen esiin Destour-puolueena. Sen jäsenet katsoivat, että tunisialaisilla oli yhä oikeus palauttaa voimaan vuonna 1861 säädetty, sittemmin hyllytetty Tunisian perustuslaki (dustūr), ja he vaativat aluksi täyttä itsenäisyyttä Ranskasta. Kun konservatiiviset tunisialaiset suhtautuivat tähän kielteisesti, puolue hyväksyi protektoraatin väliaikaisena ratkaisuna. Kun ranskalaiset 1930-luvun alussa alkoivat kaventaa perinteisiä muslimien oikeuksia – esimerkiksi asettamalla ranskalaisia tuomareita Tunisian tuomioistuimiin – Destour järjesti ja johti mielenosoituksia, lakkoja sekä boikotteja.
Destour kiellettiin virallisesti toukokuussa 1933. Maaliskuussa 1934 osa puolueen nuoremmista jäsenistä irtautui siitä ja perusti oman järjestönsä, Neo-Destourin. Vanha Destour yritti 1940- ja 1950-luvuilla useaan otteeseen palauttaa vaikutusvaltansa, mutta tuloksetta; lopulta vuonna 1957 puolue lakkasi olemasta.