Desulfovibriot (Desulfovibrio) on bakteerisuku, johon kuuluvat lajit ovat gramnegatiivisia sulfaattia pelkistäviä bakteereja. Desulfovibrioilla on uintisiima eli flagelli, jonka avulla se voi liikkua. Solut ovat käyriä ja sauvanmuotoisia. Desulfovibrio-lajeja löytyy yleisesti vesiympäristöistä sekä ihmisen suolistosta.
Desulfovibriot saavat solun rakennusaineet pääasiassa ottamalla sisään hiilidioksidia, joka on niiden hiilenlähde. Ne ovat siis autotrofeja. Desulfovibriot ovat myös niin sanottuja kemotrofeja eli ne saavat tarvitsemansa energian pelkistämällä sulfaattia ja hapettamalla vetyä. Desulfovibriot eivät tarvitse siis kasvaakseen valoa tai happea.
Desulfovibrioiden välillä voi tapahtua geenien siirtoa virusten eli bakteriofaagien välityksellä. Tästä voi olla lajille evolutiivista hyötyä.
Helsingin yliopiston tutkimusryhmä, johtajanaan Per Saris, on 2023 esittänyt että desulfovibriot saattavat olla parkinsonismin perimmäinen aiheuttaja. Lisäksi desulfovibriot on yhdistetty myös moniin muihin tauteihin, kuten suolistosyöpiin, Alzheimerin tautiin sekä erilaisiin metabolisiin oireyhtymiin.
Desulfovibriot on yhdistetty myös kolorektaalisiin syöpäkasvaimiin. Kaiken kaikkiaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kolorektaalisten syöpien määrä on laskenut, mutta nuorten keskuudessa tapaukset ovat lisääntyneet. Lisäksi viimeisen vuosikymmenen aikana vaikeiden ja pitkälle edenneinen syöpäkasvaiten määrä on lisääntynyt. Erityisesti Desulfovibrio vulgaris -lajin on huomattu lisääntyvän merkittävästi syöpien yhteydessä. Lisäksi hiirikokeissa on huomattu, että jos hiiriä ruokkii erityisen rasvapitoisella ruokavaliolla, usein 60% rasvapitoisuus, D. vulgaristen määrä nousee merkittävästi .