Deukalion

Tämä artikkeli kertoo kreikkalaisen mytologian vedenpaisumuksesta. Deukalion oli myös Minoksen poika.
Deukalion ja Pyrrha vuoden 1562 versiossa Ovidiuksen teoksesta Muodonmuutoksia.

Deukalion (m.kreik. Δευκαλίων, Deukaliōn, lat. Deucalion) oli kreikkalaisessa mytologiassa Prometheuksen ja Pronoian poika. Hän oli Thessalian kuningas asuen Kymoksessa Fthiotiksessa, jonne hän myös hautasi aikanaan puolisonsa Pyrrhan. Deukalion rakensi Olympon Zeuksen temppelin Ateenaan, jonka läheisyyteen hänet myöhemmin haudattiin. Kreikkalaisen mytologian mukaan Deukalion oli maailman ensimmäinen kuningas ja kaupunkien perustaja.

Deukalionin vedenpaisumus

Ihmisten turmeluksen takia Zeus päätti lopettaa pronssiajan suurella vedenpaisumuksella. Tähän päätökseen vaikuttivat ennen kaikkea Lykaonin pojat omalla epähurskaudellaan.

Prometheus oli neuvonut poikiaan rakentamaan aluksen (arkin), johon Deukalion ja Pyrrha sitten nousivat rankkasateiden alettua. Koko Kreikka peittyi veden alle, ja vasta yhdeksän yön ja yhdeksän päivän jälkeen tulvan hillittyä he rantautuivat Parnassos-vuorelle tai muulle Othryksen huipulle. Oikeamielinen Deukalion ja hänen vaimonsa Pyrrha olivat ainoat eloonjääneet, joskin joissakin lähteissä mainitaan myös muutamia muita pelastautuneen vuorten huipuille.

Deukalion kysyi neuvoa Themiin oraakkelilta, mitä pitäisi tehdä, jotta maa saataisiin taas kansoitettua — toisen lähteen mukaan Zeus itse antoi käskyn. Hän sai neuvon heittää äitinsä luut olkapäänsä yli. Aluksi he kauhistuivat moisesta häpäisystä, mutta pian he ymmärsivät äidin tarkoittavan Gaiaa — äiti maata — ja luiden kiviä. Niinpä he alkoivat heitellä kiviä olkapäidensä yli ja ne muuttuivat ihmisiksi — Pyrrhan naisiksi ja Deukalionin miehiksi.

Deukalionin jälkeläiset

Deukalion sai Pyrrhan kanssa vähintään viisi lasta: Protogenea, Hellen (josta tuli kreikkalaisten kantaisä), Graikos, Thyia ja Orestheus. Mahdollisesti heillä oli myös kuudes lapsi Amfiktyon.

Yhteydet muihin perimätietoihin

Deukalion-myytti muistuttaa hyvin läheisesti Raamatun kertomusta Nooasta ja vedenpaisumuksesta arkin rakentamisineen. Yhtäläisyyksiä on löydettävissä myös Gilgameš-eepoksesta.

Varhaiskristilliset kirkkoisät ja historioitsijat kuten Augustinus ja Eusebius Kesarealainen kuitenkin väittivät, ettei Raamatun vedenpaisumus ollut sama kuin Deukalionin aikainen tulva. Heidän mukaansa Raamatussa kerrottu Nooan aikainen vedenpaisumus oli maailmanlaajuinen, mutta kreikkalaisten tai muidenkaan pakanoiden keskuudessa ei säilynyt sitä koskevaa perimätietoa. Sen sijaan Deukalionin ja Ogygeen aikaiset tulvat olivat heidän mukaansa Kreikassa tai vain Thessaliasa yli tuhat vuotta myöhemmin sattuneita paikallisia tulvia.

Lähteet

  1. 1 2 Hesiodos: Ehoien ('Naisten luettelo') fragm. 1 (engl. käännös).
  2. ↑ Strabon: Geografika 9.4.2 (engl. käännös).
  3. ↑ Pausanias: Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 1.18.7 (engl. käännös).
  4. ↑ David Matz: Famous Firsts in the Ancient Greek and Roman World, s. 8. McFarland, 2000. ISBN 0786405996 (englanniksi)
  5. 1 2 3 Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 1.7.2 (engl. käännös).
  6. ↑ Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 3.8.2 (engl. käännös).
  7. ↑ Pausanias: Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 10.38.1 (engl. käännös).
  8. ↑ Pausanias: Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 10.8.1 (engl. käännös).
  9. ↑ Augustinus: ”18. kirja, VIII luku: Ketkä kuninkaat hallitsivat Mooseksen syntyessä? Keiden jumalien palvonta sai alkunsa tuohon aikaan?”, Jumalan valtio, II osa, s. 373. Suomentanut Heikki Koskenniemi. Gaudeamus, 2025. ISBN 978-952-345-317-3
  10. ↑ Eusebios Kesarealainen: ”The Hebrews: How the Hebrews describe the [most ancient] times”, Chronicle, s. 71. (Englanniksi kääntänyt Andrew Smith) tertullian.org. Teoksen verkkoversio.
  11. ↑ Eusebios Kesarealainen: ”The Greeks: The Kings of the Atenians”, Chronicle, s. 183. (Englanniksi kääntänyt Andrew Smith) tertullian.org. Teoksen verkkoversio.
  12. ↑ Augustinus: ”18. kirja, X luku: Varron kertomus Areiopagin nimestä ja Deukalionin vedenpaisumuksesta”, Jumalan valtio, II osa, s. 376. Suomentanut Heikki Koskenniemi. Gaudeamus, 2025. ISBN 978-952-345-317-3