Dhruba Ghosh

Dhruba Ghosh (25. lokakuuta 1957 Mumbai – 10. heinäkuuta 2017 Mumbai) oli intialainen saranginsoittaja.

Varhainen elämä

Ghosh oli tablansoittaja Nikhil Ghoshin poika sekä tablansoittaja-sitaristi Nayan Ghoshin veli. Hän sai isältään tabla- ja lauluopetusta, mutta innostui 14-vuotiaana sarangista. Sen soitossa häntä opetti Sagiruddin Khan. Lisäksi hän opiskeli musiikin teoriaa Dinkar Kaikinin ja Ali Akbar Khanin johdolla. Ghosh esiintyi eri puolilla Intiaa ja Euroopassa. Vuonna 2001 hän soitti Robert Milesin albumilla Organik.

Palkinnot

Ghosh teki Paul Winter Consortin kanssa yhteistyötä albumilla Miho: Journey to the Mountain, joka sai parhaan new age -albumin Grammy-palkinnon vuonna 2011. Vuonna 2013 Ghoshille myönnettiin Sangit Natak Akademin palkinto. Hän sai myös Ustad Abdul Latif Khan Awardin Madhya Pradeshin hallitukselta.

Muu toiminta

Ghosh johti Bharatiya Vidya Bhavanin musiikin laitosta. Hän toimi Sangit Mahabharatin rehtorina Mumbaissa vuosina 1995–1997. Hän kuului Rotterdamin musiikkiyliopiston henkilökuntaan vuosina 2006–2008. Hän myös osallistui seminaareihin ja workshopeihin useissa oppilaitoksissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Kuolema

Ghosh kuoli sydäninfarktiin kotonaan 59-vuotiaana. Hänen belgialainen vaimonsa oli kuollut vuonna 2016.

Lähteet

  1. 1 2 3 Dhruba Jyoti Ghosh Sangeet Natak Akademi
  2. 1 2 3 4 5 6 Music world mourns the passing of sarangi player Dhrubajyoti Ghosh The Times of India
  3. 1 2 Sarangi Maestro Dhruba Ghosh Dies Of Massive Heart Attack Mid-Day
  4. ↑ Organik: Credits AllMusic
  5. ↑ Sarangi player wins Grammy Hindustan Times
  6. ↑ Sangeet Natak Akademi Declares Fellowships (Akademi Ratna) and Akademi Awards (Akademi Puraskar) for the Year 2013 Press Information Bureau, Government of India