Disability Pride

Disability Pride -paraati on vammaisten henkilöiden järjestämä kulkue. Sellainen järjestettiin Gay Pride -kulkueiden esikuvan mukaisesti ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa Bostonissa heinäkuussa 1990. Järjestäjien mukaan kulkueen tarkoituksena on muuttaa mielikuvaa ja määritelmää "vammaisuudesta", (engl. disability) poistaa vammaisten ihmisten kokemaa häpeää vammaisuudesta ja edistää uskoa, että vammaisuus on luonnollinen ja kaunis osa ihmisten erilaisuutta, ja vammaiset ihmiset voivat olla siitä ylpeitä. Disability Pride -kuukaudeksi on ehdotettu heinäkuuta.

Vammaisaktivisti Sarah Trianon mukaan Disability Pride torjuu käsityksen, että poikkeaminen ei-vammaisuuden standardista olisi millään tavalla väärin tai paha asia. Disability Pride haastaa yhteiskunnassa vallitsevan järjestelmällisen ableismin ja vammaisuutta leimaavat määrittelyt. Aktivistien mukaan se on militantti itsemäärittelyn keino, tietoinen tapa arvottaa sitä, mitä yhteiskunta väheksyy ja yritys vapautua kielteisten uskomusten, asenteiden ja tuntemusten vankilasta, jotka ovat syntyneet valta-asemassa olevien oletuksesta, että omassa vammaisuudessamme ja identiteetissämme olisi jotain sisäisesti väärää.

Lippu

Disablity Pridella on oma lippu, jossa raitojen värit edustavat vammaisuuden erilaisia tyyppejä:

• Punainen: fyysiset vammat
• Keltainen: kognitiiviset ja älylliset vammat
• Valkoinen: näkymättömät ja diagnosoimattomat vammat
• Sininen: psykiatriset vammat
• Vihreä: aistivammat

Lipun tummalla taustalla kunnioitetaan syrjinnän vuoksi kuolleiden vammaisten muistoa. Samalla se edustaa protestia ableismia ja vammaisten huonoa kohtelua vastaan.

Suomessa

Suomessa on 2020-luvulla järjestetty vammaisten pride-kulkueita, joissa sateenkaaritunnukset ovat olleet näkyvästi esillä. Tampereella järjestäjä on ollut Amnesty International.

Kritiikki

Helen Pluckrosen ja James A. Lindsayn mukaan vammaisaktivismi alkoi Yhdysvalloissa 1960-luvulla rinnan kansalaisoikeusliikkeen kanssa tavoitteena tehdä yhteiskunnasta vammaismyönteisempi ja parantaa vammaisten henkilöiden elämänlaatua. Liike radikalisoitui 1980-luvulla, kun sosiaalinen vammaistutkimus omaksui postmodernin teorian ajatuksia ja alkoi Pluckrosen ja Lindsayn mielestä kehittyä todellisuuspakoiseksi. Se tarkoitti sitä, että vammaisuus alettiin ymmärtää sosiaaliseksi konstruktioksi. Muitakin ideoita omaksuttiin intersektionaalisuudelta ja queer-teorioilta, ja niiden esikuvan mukaisesti vammaiset alettiin esittää sorrettuna ja marginaalisena identiteettiryhmänä. Väitettiin, että ihmiset olivat vammaisia (disabled) vain, koska yhteiskunta ei vastannut heidän tarpeisiinsa. Tällaiset väitteet olivat Pluckrosen ja Lindsayn mielestä järjettömiä.

Disability Pride -liikkeen linjauksia on arvosteltu myös vammaisliikkeen piirissä. Tom Shakespeare katsoo, että vaikka vammaisliikkeellä on paljon yhtymäkohtia muiden identiteettiryhmien kanssa, vammaiset eroavat niistä siinä suhteessa, että fyysinen vaurio on aivan todellinen este, joka ei johdu vain asenteista. Shakespearen mielestä Disability Pride on ajatuksena hankala, koska fyysinen vaurio ja sen aiheuttamat ongelmat eivät katoa ainoastaan ennakkoluuloja ravistelemalla.

Katso myös

• Autistien oikeuksien liike

Lähteet

• Pluckrose, Helen ja Lindsay, James: Cynical Theories: How Activist Scholarship Made Everything About Race, Gender, and Identity – and Why This Harms Everybody. Swift, 2020. ISBN 978-1-80-075004-3 (englanniksi)
• Shakespeare, Tom: The Social Model of Disability. Teoksessa: The Disability Studies Reader (toim. Lennart J. Davis), s. 195–203. Routledge, 1997. ISBN 978-1-138-93022-3 Teoksen verkkoversio.