| Doukouria | |
|---|---|
Doukouria |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Mali |
| Alue | Timbuktu |
| Piiri | Goundam |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | kunta |
| Väkiluku (2009) | 3 000 |
Doukouria on maalaiskunta ja sen keskuspaikka Timbuktun alueen Goundamin piirissä Malissa. Se sijaitsee noin 20 kilometriä Goundamista koilliseen. Kunnassa on 3 000 asukasta (vuonna 2009).
Doukourian kunnan pinta-ala on arviolta 1 111 neliökilometriä. Se rajoittuu etelässä Goundamin piirin Tonkan, lännessä Gargandon, pohjoisessa M’Bounan, Issabéryn, Télén ja Goundamin, koillisessa Douékirén ja Kaneyen sekä kaakossa Dirén piirin Kondin, Dirén ja Tindirman kuntiin. Seutu kuuluu Saharan ja Sahelin siirtymäalueeseen. Sen läpi virtaavat Nigerin haarajoet Tassakane ja Kondi, jotka tulva-aikaan muodostavat tasangolle järviä.
Kuntaan kuuluu 19 paimentolais- ja puolipaimentolaisryhmää. Asukkaat ovat etupäässä tuaregeja ja belloja. Vallitseva uskonto on islam.
Seudun pääelinkeino on karjanhoito. Lisäksi harjoitetaan pienimuotoista maanviljelyä, kaupankäyntiä, kalastusta ja käsityöammatteja. Osa väestöstä hakeutuu ansiotöihin kaupunkeihin tai naapurimaihin.