Drew Binsky

Drew Binsky
Henkilötiedot
Oikea nimi Drew Goldberg
Syntymäaika 24. toukokuuta 1991 (ikä 35)
Syntymäpaikka Dallas, Texas, Yhdysvallat
Kotisivu
Youtube-tiedot
Aktiivisena 2015–
Tyylilajit matkailu
Tilaajamäärä 3,36 miljoona
Katselukerrat 730 miljoonaa
Kanavan osoite

Drew Binsky (oik. Drew Goldberg, s. 24. toukokuuta 1991) on yhdysvaltalainen tubettaja ja internet-persoona, joka on keskittynyt matkailuaiheisen sisällön tuottamiseen. Binsky on käynyt kaikissa maailman valtioissa ja tehnyt matkoistaan sisältöä sosiaaliseen mediaan.

Elämä ja ura

Binsky syntyi Dallasissa Texasissa ja kasvoi Scottsdalessa Arizonassa. Binsky opiskeli Wisconsinin yliopistossa pääaineenaan taloustiede ja yrittäjyys. Opiskeluaikoinaan Binsky vietti vuonna 2012 vaihto-opiskeluvuoden Prahassa, jossa hän innostui matkailusta, kävi vaihto-opiskeluvuotensa aikana yli 20 Euroopan maassa ja päätti tehdä matkailusta itselleen uran.

Valmistuttuaan yliopistosta Binsky muutti vuonna 2013 Etelä-Koreaan englannin kielen opettajaksi. Toimiessaan opettajana 18 kuukauden ajan Binsky kävi 20 Aasian maassa. Lokakuussa 2015 Binsky oli käynyt 73 maassa.

Binsky saavutti laajaa huomiota ensimmäistä kertaa keväällä 2017 ladattuaan YouTubeen videon matkastaan Pohjois-Koreaan. Tuon jälkeen Binsky alkoi saamaan rahaa YouTube-sisällöstään mainostajien ja sponsorien kautta. Binsky saavutti tavoitteensa kaikissa maailman valtioissa käymisestä 29. lokakuuta 2021 saavuttuaan Saudi-Arabiaan. Binsky on jatkanut matkailua ja sisällön tuottamista tuon jälkeenkin.

Lähteet

  1. ↑ Drew Binsky: How a Scottsdale blogger went around the world on Snapchat, Instagram eu.azcentral.com. Viitattu 27.12.2022.
  2. 1 2 His parents wanted him to get a corporate job, until he made $154,000 in one year cnbc.com. Viitattu 27.12.2022.
  3. ↑ Travelling with Drew Binsky sundayobserver.lk. Viitattu 27.12.2022.
  4. ↑ Man dedicates his 20s to travelling the world - then lists his worst experiences independent.co.uk. Viitattu 27.12.2022.
  5. ↑ The best countries in the world to visit (according to a man who's been to 73 of them) independent.co.uk. Viitattu 27.12.2022.
  6. ↑ I FINALLY MADE IT TO EVERY COUNTRY IN THE WORLD youtube.com. Viitattu 28.12.2022.