| Vr11 / Dv11 | |
|---|---|
Vr11-veturi vuonna 1958 |
|
Perustiedot |
|
| Tyyppi | Dieselveturi |
| Liikennöitsijä | Valtionrautatiet |
| Valmistaja | Valmet Oy, Lokomo Oy |
| Lukumäärä | 16 |
| Valmistusvuodet | 1958–1959 |
| Hylätty | 16 |
| Romutettu | 15 |
| Museoitu | 1 |
| Numerointi | 1804–1819 |
| Lempinimi | Vemppu |
Tekniset tiedot |
|
| Huippunopeus | 75 km/h |
| Paino | 56 t |
| Pituus | 11 930 mm |
| Leveys | 3 200 mm |
| Korkeus | 4 350 mm |
| Pyörästö | D |
| Pyörästön pituus | 6 700 mm |
| Suurin akselipaino | 14,5 t |
| Pyörän halkaisija | 1 180 mm |
| Vaihteisto | Tampella-SRM DS 1, 2 |
| Moottori | MAN W8V22/30 A.m.A. |
| Koneteho | 619 kW |

Dv11 (ennen 1.1.1976 Vr11) oli Valtionrautateiden käytössä ollut väliraskas dieselhydraulinen veturi. Veturit ovat valmistaneet Valmet Oy (parilliset numerot) ja Lokomo Oy (parittomat numerot). Vetureita valmistettiin vuosina 1958–1959 kaikkiaan 16 kappaletta ja niiden numerot olivat 1804–1819.
Veturi oli tarkoitettu suurten ratapihojen vaihtotyöhön, mutta ne soveltuivat myös tavaraliikenteeseen. Tavarajunia vetäessä Dv11-veturit oli usein kytketty kaksinvetoon . Veturi muistutti paljon Dv15- ja Dv16-vetureita. Selvin eroavaisuus Dv11:n sekä Dv15:n ja Dv16:n välillä oli alkuun erilainen väritys. 1960-luvun puoliväliin mennessä veturinvihreät Dv11-veturitkin (numerot 1804–1809 ja 1811) maalattiin samoihin punakermaisiin väreihin kuin muutkin vuoden 1958 loppupuolella ja sen jälkeen valmistuneet dieselveturit.
Kahta veturia lukuun ottamatta koko sarja hylättiin vuonna 1981. Vähälle käytölle jääneet veturit 1804 ja 1805 hylättiin vuonna 1986. Veturi Vr11 1805 kuuluu Toijalan veturimuseon kokoelmiin. Veturi oli kunnostettavana vuonna 2025, ja sen moottori käynnistettiin ensimmäisen kerran yli 40 vuoteen tammikuussa 2026. Veturilla tullaan todennäköisesti tekemään lyhyitä näytösajoja Toijalan veturimuseon alueella.
Dv11 muistutti rakenteeltaan hyvin paljon Dv15- ja Dv16-vetureita. Se oli jäykkäkehyksinen, neliakselinen ja varustettu keskiohjaamolla. Vetureissa oli kahden veturin yhteisajon mahdollistavat monikäyttölaitteet, mutta ne voitiin kytkeä monikäytössä yhteen vain takapäistään eli lyhyemmän konehuoneen päästä. Veturin paino työkunnossa oli 56 tonnia ja suurin akselipaino 14,5 tonnia.
Dv11:ssä päämoottorina käytettiin, samoin kuin Dv15- ja Dv16-vetureissa, Tampellan lisenssillä valmistamaa nelitahtista, kahdeksansylinteristä MAN W8V22/30 A.m.A. -rividieselmoottoria. Moottorin sylinterin halkaisija oli 220 millimetriä ja iskunpituus 300 mm, joten moottorin iskutilavuus oli 91 litraa. Moottori oli varustettu Brown Boveri VTR 250 -ahtimella, ja sen teho oli 619 kilowattia.
Veturin apumoottorina käytettiin joko Deutz A2L514- tai Perkins P3-NT8 -dieselmoottoria. Näistä Perkinsiä käytettiin myös Dv15- ja Dv16-vetureissa. Se oli vesijäähdytetty, kolmesylinterinen, nelitahtinen pyörrekammiomoottori, jonka iskutilavuus oli 2,36 litraa ja teho noin 18 kilowattia. Deutz taas oli kaksisylinterinen, ilmajäähdytetty, nelitahtinen pyörrekammiomoottori, jonka iskutilavuus oli 2,66 litraa ja teho 18 kilowattia.
Veturissa käytettiin hydraulismekaanista Tampella-SRM DS 1, 2 -vaihteistoa, joka oli valmistettu ruotsalaisella lisenssillä. Vaihteisto koostuu esivaihteesta, momentinmuuntimesta ja planeettavaihteesta. Esivaihteen tarkoitus on suurentaa päämoottorin kierroslukua hydrauliselle vaihteistolle sopivaksi. Suunnanvaihtolaite oli Valmetin valmistama.
Vetureihin 1804 ja 1805 oli niiden viimeisinä käyttöaikoina asennettuna Voith L 217 -vaihteisto.
| Dieselveturit ja ‑moottorijunat |
| ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Sähköveturit ja ‑moottorijunat |
| ||||||
| Höyryveturit | A1 • A2 • A4 • A5 • A6 • B1 • C1 • Hr1 • Hv1 • Hv2 • Hv3 • Hv4 • Pr1 • Pr2 • Tr1 • Tr2 • Tk3 • Tv1 • Vr1 • Vr2 • Vr3 • Vr4/Vr5 • Vk4 | ||||||
| Ratatyökoneet ja pienveturit | Tve1 • Tve2 • Tve3 • Tve4 • Tve5 • Tka6 • Tka7 • Tka8 • Tka9 • Ttm1 • Ttr1 51 • Ttr | ||||||
| Koeveturit ja ‑moottorijunat | Dr15 • Dm1 • Dm10 • Dm11 • Sv1 |