Dynamis (m.kreik. δύνᾰμις, ”voima”; lat. potentia) on antiikin filosofian tekninen termi, joka tarkoittaa potentiaalisuutta. Termi on sanojen ”dynaaminen” ja ”dynamiikka” alkuperä.
Termi dynamis esiintyy Aristoteleen teoksissa, ja tarkoittaa sellaista, jolla on jokin tietty kyky tai johon liittyy jokin mahdollisuus (tulla joksikin tms.). Termi käännetään yleensä Aristoteleen filosofian yhteydessä ”potentiaalisuudeksi”. Aristoteles asetti dynamiksen kahta aktuaalisuuden lajia, ensimmäistä (entelekheia) ja toista (energeia) aktuaalisuutta vastaan.
Termiä käytettiin kreikkalaisessa filosofiassa jo ennen Aristotelesta: esisokraatikot viittasivat sillä aineen eri ominaisuuksiin tai piirteisiin. Uusplatonistit kehittivät personifioituneiden kausaalisten toimijoiden ajatusta, ja käyttivät termiä dynamis näiden toimijoiden luovasta ja vaikuttavasta voimasta. Tämä eroaa Aristoteleen käsityksestä, jossa dynamis oli lähinnä potentiaalisuutta; uusplatonilaisilla dynamis oli jotain aktiivisempaa.
Kristillisessä teologiassa termiä dynamis on joskus käytetty Pyhän Hengen yhteydessä. Se kuvaa Pyhän Hengen toimintaa, kun uskovat ottavat sen vastaan. Gregorios Nyssalainen puolestaan käytti termiä uusplatonilaisesti Jumalan vaikuttavasta toiminnasta ja voimasta, ja piti sitä Jumalan kolminaisuutta yhdessä pitävänä tekijänä.