Edward Irving (4. elokuuta 1792 Dumfriesin kreivikunta – 7. joulukuuta 1834 Glasgow) oli skotlantilainen lahkonperustaja. Hän opiskeli Edinburghissa teologiaa, siirtyi 1812 rehtoriksi erääseen Kirkcaldyn korkeampaan oppilaitokseen ja ystävystyi siellä Thomas Carlylen kanssa. Hänen sisäisestä kehityksestään ei ole tältä ajalta tietoja.
Ollessaan vuonna 1819 jo aikeissa lähteä lähetyssaarnaajaksi Persiaan Irving kuitenkin siirtyi Thomas Chalmersin apulaissaarnaajaksi Glasgow’hun ja 1822 kaledonilaisen (skotlantilaisen) seurakunnan saarnaajaksi Lontooseen, jossa hän koreilevan kaunopuheisella ja intoilevalla saarnatavallaan sai suuren kuulijakunnan. Hänen tarkoituksenaan oli esittää uskonnon totuudet kirkon laiminlyömälle sivistyneistölle, keksijöille, poliitikoille, laki- ja tiedemiehille.
Lontoossa Irving joutui Henry Drummondin johtamaan, apokalyptisten ajatusten innostamaan uskonnolliseen piiriin, ja pian hänen kiihkeät saarnansa olivat näiden aatteiden läpitunkemia. Vuonna 1825 hänelle oli rakennettava suurempi kirkko. Mutta jo 1827 häntä syytettiin siitä, että hän opetti Kristuksen ottaneen päälleen langenneen ihmisluonnon, ja 1829 Edinburghiin kokoontunut Skotlannin yleissynodi julisti hänet harhaoppiseksi. Hän jatkoi kuitenkin saarnaamista Edinburghissa useita viikkoja julistaen uuden hengenvuodatuksen ja apostolisen ajan armolahjojen eloon heräämisen olevan lähellä. Niinpä saatiinkin pian kuulla kielillä puhumista, johon liittyi kehotuksia varustautua ottamaan vastaan tuomiopäivä. Aluksi hän koetti estää kielillä puhujia esiintymästä kirkossa, mutta innostuksen kasvaessa hän ei enää voinut eikä tahtonutkaan estää uuden hengen ilmauksia tulemasta ilmi myös kirkossa.
Irvingiä ei enää päästetty kirkkoon, ja hänet erotettiin virasta, mutta hän siirtyi seurakuntineen omaan vuokrasaliin. Käyttöön otettiin "apostoliset virat": oli apostoleita, profeettoja, paimenia (enkeleitä), opettajia (evankelistoja), ja Irving itse nimitti itseään enkeliksi. Mutta profeettojen henget eivät alistuneet profeetoille, vaan Irving itse joutui syrjään, ja myöhemmät irvingiläiset kielsivät hänet. Seurakunnan keskeisissä taisteluissa hänen terveytensä oli murtunut.
Thomas Carlyle julkaisi hänen teoksensa Collected writings (5 osaa, 1865).
