
Edwin Henry Landseer (1802–1873) oli englantilainen taidemaalari. Hänen isänsä oli kuparipiirtäjä John Landseer (k. 1852). Landseer oli taiteilijana itseoppinut, hän tutki vanhoja mestareita. Hänen maalaustuotantoonsa kuuluu laatu- ja muotokuvia (esimerkiksi kuningatar Viktoria lapsineen) ja eläinkuvia, joiden ansiosta hänestä tuli tunnettu etenkin Britanniassa. Landseerilla on eläinkuvissaan psykologinen ote, ja toisinaan hän inhimillistää niitä liikaakin. Parhaita töitä ovat yksittäiset, etenkin koiria esittävät, eläinmaalaukset, joissa inhimillistäminen ei niinkään näy. Hänen tunnetuimmpia koirakuviaan ovat Walter Scott koirineen (1833), Aleksanteri ja Diogenes (1848), Newfoundlandilainen meren rannalla ja Arvokkuus ja hävyttömyys. Landseerin maalausten tunnettuutta lisäsivät hänen veljensä vaskenpiirtäjä Thomas Landseerin (k. 1880) tekemät kaiverrus- ja etsausjäljennökset. Landseer oli myös kuvanveistäjä, ja hän on tehnyt muun muassa Lontoon Trafalgar Squarella olevan Horatio Nelsonin patsaan pronssileijonat.