Euromarket

Euromarketin vanhempi logo.
Euromarketin logo vuodelta 2011.
Euromarket Tampereen Koivistonkylässä vuonna 2007. Nykyisin paikalla toimii S-ryhmän Prisma.

Euromarket (aik. Eka-market) oli suomalainen hypermarketketju, joka toimi vuosina 1973–2017.

Historia

Ensimmäinen Eka-market perustettiin Helsingin Kannelmäkeen nykyisen kauppa­keskus Kaaren paikalle vuonna 1973. Nimi tuli yhdistelmästä Elanto ja Kannelmäki. Marketin nykyinen perillinen on kauppakeskus Kaaren Prisma. Aluksi nämä hypermarketit, alkuperäiseltä nimeltään ”automarketit”, olivat E-liikkeen paikallisten osuusliikkeiden ja Keskusosuusliike OTK:n yhdessä omistamia. Kun osuusliikkeet pääkaupunkiseudulla toiminutta Elantoa lukuun ottamatta yhdistyivät OTK:n kanssa valtakunnalliseksi E-osuuskunta Ekaksi vuonna 1983, omistus siirtyi sille. Itsenäisenä osuusliikkeenä pysynyt Elanto yhdisti Eka-markettinsa Maxi-ketjuun, jolloin Eka-market-ketju jäi toimimaan vain pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Eka-yhtymän ketju laajeni 1980-luvun lopussa, kun Centrum-tavaratalot liitettiin siihen.

Eka-market-ketju uudistettiin 1990-luvulla, ja se sai nimen Euromarket. Euromarket oli vuosina 1995–2004 Elannon Maxin sisarketju, jota johdettiin sen kanssa yhtenä kokonaisuutena. Tuolloin Maxi toimi pääkaupunkiseudulla ja Euromarket pääkaupunkiseudun ulkopuolella. 2010-luvun lopulla Eka-marketin nimi oli verkossa toimineen elintarvike- ja päivittäistavarakauppa Ekamarket.comin käytössä.

Lohjan Euromarketin lukkokaappi.

Vuonna 2005 Tradekan ja Wihurin Ruokamarkkinoiden vähittäiskauppaketjut yhdistettiin, minkä seurauksena kolme Etujättiä ja Mäntsälän Sesto muuttuivat Euromarketeiksi.

Euromarketien määrä oli vähentynyt vähitellen vuodesta 2009 alkaen joko liiketoimintakauppojen tai lopetusten kautta. Suomen Lähikauppa perusteli luopumisia strategiallaan, joka keskittyi lähikauppaan. Lisäksi Euromarket-ketju oli ollut pitkään tappiollinen; erityisesti haasteita Euromarketille oli aiheuttanut saksalainen kilpailija Lidl. Marraskuussa 2013 jäi jäljelle vain Kotkan Euromarket, kun Uudenkaupungin myymälä suljettiin ketjun toiseksi viimeisenä toimipisteenä.

Kesko osti Suomen Lähikaupan marraskuussa 2015, mutta Kilpailu- ja kuluttajaviraston ehtojen mukaan Kotkan Euromarket oli myytävä jollekin kilpailevalle kaupparyhmälle. Lopulta Kotkan Euromarket lopetettiin kokonaan 27. huhtikuuta 2017, sillä kaupalle ei löytynyt ostajaa ajoissa.

Euromarketit

Lähteet

  1. ↑ Sirén, Jukka: Pienen suuresta johtajasta suuren pieneksi johtajaksi. Organisaatioiden integraation johtajan identiteettitarina. s. 71. (Väitöskirja) Turku: Turun kauppakorkeakoulu, 2009.
  2. 1 2 Eka ja Tradeka-yhtymä 1983–2008 (Arkistoitu – Internet Archive) Historia, Osuuskunta, Tradeka
  3. ↑ Ekamarket palaa - nyt vain verkossa Kauppalehti. 18.1.2017. Viitattu 24.10.2017.
  4. ↑ Peltola, Heikki: Palveluloisto ja kiehtomisen aito taito, Kaupan keinot hyperkilpailussa, s. 75. Helsinki: Edita, 2007. ISBN 9789513749422
  5. ↑ Suomen Lähikauppa ulkoistaa Itella Informationille talous- ja palkkahallinnon (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen Lähikauppa
  6. ↑ SSS: Ensi vuoden alussa on vain yksi Euromarket Kauppalehti 23.7.2013. Viitattu 9.5.2016.
  7. ↑ Kesko sai luvan ostaa Suomen Lähikaupan – 60 Siwaa ja Valintataloa myytävä www.iltalehti.fi. Viitattu 13.4.2016. (suomeksi)
  8. ↑ 42 Siwaa ja Valintataloa suljetaan - katso lista katoavista kaupoista Iltalehti. Viitattu 20.4.2017.
  9. ↑ Euromarket suljetaan kahden viikon päästä Kymen Sanomat. Arkistoitu 24.4.2017. Viitattu 24.4.2017.
  10. ↑ Suomen viimeisen Euromarketin sulkeminen päättää yhden aikakauden Yle Uutiset. Viitattu 27.4.2017.
  11. ↑ https://web.archive.org/web/20020408142110/http://www.euromaxi.com/marketit.html
  12. ↑ Kanerva Jalarvo: Imatrankosken K-Supermarket sulkee ovensa kesäkuussa – Heikki Ikonen jatkaa kahden muun kaupan kauppiaana: "Onhan tämä ollut melkoinen vuosi" Uutisvuoksi. 5.1.2022. Viitattu 1.2.2024.
  13. ↑ Suomen viimeinen Euromarket sulkeutuu – ei kelvannut kenellekään Yle Uutiset. 18.4.2017. Viitattu 1.2.2024.
  14. ↑ Lahden keskustaan uusi Prisma | Osuuskauppa Hämeenmaa www.sttinfo.fi. Viitattu 1.2.2024.
  15. ↑ Myllykeskus on ensimmäinen Eekoon kauppapaikan valtaus – Etelä-Saimaa artikkelitietokanta esaimaalehtiartikkelit.fi. 24.11.2010. Viitattu 1.2.2024.
  16. ↑ Eekoo avaa toisen Prisman Lappeenrantaan Eekoo. Viitattu 1.2.2024.
  17. ↑ Lappeenrantaan toinen Euromarket – Etelä-Saimaa artikkelitietokanta esaimaalehtiartikkelit.fi. 17.1.2006. Viitattu 1.2.2024.

Aiheesta muualla