| Ekoisti | |
|---|---|
| Tyyli | ajankohtaisohjelma |
| Kestoaika | 30 minuuttia |
| Alkuperämaa | |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Verkko | |
| Esitetty | 11. elokuuta 1993 – 30. toukokuuta 2001 |
Ekoisti oli suomalainen, Yleisradion tuottama ja Yle TV2 -kanavalla esitetty televisio-ohjelma, jota lähetettiin vuosina 1993–2001. Ohjelmassa käsiteltiin monenlaisia ajankohtaisia ympäristöön, kuluttamiseen ja ravintoon liittyviä asioita humoristisella otteella, mutta kuitenkin tietopohjaisesti. Ohjelma loppui vuonna 2001, jolloin sen tilalle tuli vuoteen 2006 saakka lähetetty Pallo hallussa -ohjelma.
Ohjelmassa esiintyi muun muassa toimittaja Timo Vottosen esittämä supersankari Ekomies. Simo Frangénin esittämässä "Maisteri Frangénin niksinarikassa" esiteltiin erilaisia katsojien lähettämiä humoristisia niksejä. Dragartisti Sirkka Tälli esitti Ekoistissa kuluttajille ympäristöneuvoja antavaa ”tutkivaa journalistia”.
Vuonna 1995 Ekoisti sai tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnon ja vuonna 1998 silloisen kauppa- ja teollisuusministeriön myöntämän Kuluttajatiedon julkistamispalkinnon, jonka perusteina oli, että ohjelma tutkii tuotteita ja palveluita sekä kertoo kuluttajan ja luonnon kannalta parhaista vaihtoehdoista.
Ylen Elävä arkisto: