EmmaFM

EmmaFM oli kahdeksan levy-yhtiön, Suomen Ääni ja kuvatallennetuottajien (ÄKT) ja Elisan nettimusiikkikauppapilotti, jolla yritettiin aloittaa musiikin nettimyyntiä Suomessa. EmmaFM avattiin vuonna 2001 ja se oli ensimmäinen musiikkikauppa maailmassa, joka hyödynsi mobiilimaksamista. EmmaFM:n toiminta lopetettiin vuonna 2003 vähäisen käyttäjämäärän vuoksi.

Toteutus

Musiikkia pystyi ostamaan streamattuna kertakuunneltuna 3,50 mk (n. 0,50 e) hintaan sekä tiedostoina 10 mk -15 mk (n. 2€) kappale hintaan. Ostettavasta musiikista oli mahdollista kuunnella 30 sekunnin pätkä. Käytetty formaatti oli Microsoftin WMA -tiedostomuoto DRM:llä varustettuna. Maksaminen tapahtui verkkopankkitunnuksilla, luottokortilla (Visa, Mastercard ja Eurocard) tai tekstiviestillä tosin aluksi vain Radiolinjan liittymistä.

Musiikkia pystyi kuuntelemaan ainoastaan sillä tietokoneella jolla musiikki oli ostettu tai vaihtoehtoisesti SDMI-standardia tukevilla laitteilla, kuten MP3-soittimilla, joihin tietokoneesta pystyi musiikin kopioimaan edelleen. 2002 tehdyssä matkapuhelinkokeilussa ostajat latasivat ensin musiikin tietokoneelle, josta musiikki siirrettiin edelleen Emma Player ohjelmistolla matkapuhelimeen tai Nokia Music Player soittimeen.

EmmaFM oli ensimmäinen musiikkikauppa maailmassa, joka hyödynsi mobiilimaksamista ja voittikin avausvuonnaan 2001 Lissabonissa EuroPrix 2001 MultiMediaArt -kilpailun e-business -sarjan. Vuotta myöhemmin siinä kokeiltiin myös musiikin myyntiä Nokian matkapuhelinmalleille.

Ongelmat

Emma.FM ei saanut merkittäviä käyttäjämääriä ja vuonna 2003 se haudattiin kaikessa hiljaisuudessa. EmmaFM:ää pidetään käytännön esimerkkinä DRM:n huonoista puolista.

Suurimpina ongelmina EmmaFM:ssä oli silloin käytön Microsoft Windowsiin sitonut tiedostomuoto ja vakiintumaton DRM-ratkaisu. Myöskään kappaleiden kallis hinta ei houkutellut ihmisiä ostamaan niitä. Musiikinmyynnin perustuessa käyttöoikeuksien hallintaan ja kokeilun loputtua oikeudenhallintapalvelimen toiminta lopetettiin. Ostettuja kappaleita pystyi kuitenkin käyttämään senkin jälkeen siinä koneessa, johon ne on hankittu.

Yritykset EmmaFM:n takana

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Palasokeri.com,Jake, 2001-09-22, Kotimaista musiikkia laillisesti netistä : www.emma.fm (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ ITMaailma, 2001-01-10, EMMA.FM - uusi suomalainen digitaalisen musiikin verkkokauppa (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ IFPI,2001-12-05, Emmalle voitto EuroPrix 2001 -kilpailussa 3.12.2001 (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ Nokia - lehdistötiedote, 2002-01-18, Elisa välittää digitaalista musiikkia Nokian matkapuhelimiin (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Tietokone: Tietoja koneesta -blogi, Tero Lehto, 2006-03-31, Drm-musiikki voi jäädä lyhyeksi iloksi (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ HS KLIK! - Akvaario, Miska Rantanen, 2001-05-15, Uskooko Emma.fm edes itseensä? (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla