Epistrofos (m.kreik. Ἐπίστροφος, lat. Epistrophus) oli kreikkalaisessa mytologiassa kolmen eri Troijan sotaan osallistuneen miehen nimi, jotka kaikki mainitaan Homeroksen Iliaassa.
Tunnetuin Epistrofoksista oli Ifitoksen poika ja Skhedioksen veli. Veljensä tavoin myös hän oli Helenan kosijoiden joukossa. Epistrofos ja Skhedios johtivat yhdessä fokislaiset kymmenellä aluksella Troijan sotaan osana kreikkalaisten joukkoja. Päinvastoin kuin veljensä, Epistrofos palasi sodasta elossa kotiin.