Partahylje

Partahylje
Uhanalaisuusluokitus

Silmälläpidettävä

Silmälläpidettävä
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Alalahko: Caniformia
Heimo: Hylkeet Phocidae
Suku: Erignathus
Gill, 1866
Laji: barbatus
Kaksiosainen nimi

Erignathus barbatus
(Erxleben, 1777)
Synonyymit
  • Phoca barbata Erxleben, 1777
Partahylkeen levinneisyys
Partahylkeen levinneisyys
Alalajit
  • E. b. barbatus
  • E. b. nautica
Katso myös

  Partahylje Wikispeciesissä
  Partahylje Commonsissa

Partahylje (Erignathus barbatus) on suurin Pohjoisen jäämeren alueella esiintyvä hylkeiden heimoon kuuluva laji. Se on sukunsa ainoa laji, ja se jaetaan kahteen alalajiin, jotka ovat Atlantilla elävä nimialalaji Erignathus barbatus barbatus ja Länsi-Kanadan ja Siperian välisellä alueella tavattava Erignathus barbatus nautica. Suvun nimi Erignathus juontaa juurensa kreikan kielen sanoista eri ja gnathos, jotka viittaavat lajin raskastekoiseen leukaan. Lajinimi barbatus tarkoittaa partaa ja viittaa partahylkeelle ominaisiin runsaisiin viiksiin.

Koko ja ulkonäkö

Kanadalainen partahylje jäälautalla.

Partahylkeen pituus on 2,1–2,4 metriä ja paino 200–250 kg, jopa 360 kg. Urokset ja naaraat ovat suunnilleen saman kokoisia. Ohotanmeren alueen yksilöt ovat keskimääräistä pienempiä, sillä ne ovat enintään 200 cm:n mittaisia ja painavat vain 190 kilogrammaa. Partahylkeen ruumiin rasvapitoisuus on 30–40 prosenttia.

Partahylkeiden väritys vaihtelee hopeanharmaasta tummanruskeaan. Varsinkin poikasilla on selässä joskus muutamia vaaleita täpliä. Pää on pieni suhteessa muuhun vartaloon, ja viikset ovat pitkät. Leuat ovat pitkät, mutta hampaat ovat surkastuneet ja voivat puuttua vanhoilta yksilöitä kokonaan. Partahylkeillä on, toisin kuin muilla hylkeillä, neljä nänniä.

Levinneisyys ja elinympäristö

Partahylje elää lähinnä Jäämeren alueella, mutta sitä tavataan myös Ohotanmerellä, Beringinmerellä ja Atlantin ja Tyynenmeren pohjoisosissa ja satunnaisesti muun muassa Atlantin rannikolla aina Portugaliin asti. Partahylkeitä on tavattu myös Suomen luovutettuihin alueisiin kuuluvassa Petsamossa.

Partahylje elää suhteellisen matalissa vesissä. Lajin yksilöt lepäilevät yleensä jäälautoilla, mutta toisinaan myös rannoilla.

Lisääntyminen ja elinkaari

Paritteluaikana partahyljeurokset kosiskelevat naaraita päästämällä veden alla laulavaa ääntä. Partahylkeet synnyttävät keväällä, Pohjois-Kanadassa toukokuussa, etelämpänä Alaskassa jo maaliskuun puolivälissä. Kantoaika on yhdeksän kuukautta, ja poikaset syntyvät yleensä pienille jäälautoille. Poikaset ovat syntyessään keskimäärin 1,3 metriä pitkiä ja painavat 34 kilogrammaa. Ne pystyvät sukeltamaan melkein heti syntymän jälkeen ja kykenevät pysyttelemään 75 metrin syvyydessä viiden minuutin ajan jo alle viikon ikäisinä. Emo huolehtii poikasestaan 18–24 päivää, ja poikasen paino nousee nopeasti.

Naaraat saavuttavat sukukypsyyden 3–8-vuotiaina ja urokset 5–7 vuoden iässä. Naaras synnyttää ensimmäisen kerran yleensä 6,5–7,2-vuotiaana. Partahylkeet elävät yleensä noin 25 vuotta, mutta pisimpään elänyt yksilö kuoli 31-vuotiaana. Naaraat ovat pitkäikäisempiä kuin urokset.

Ravinto

Partahylje saalistaa merenpohjan tuntumasta pieniä eläimiä, kuten simpukoita, mustekaloja, merimakkaroita ja kaloja, etenkin turskakaloja. Saalistussyvyys on yleensä korkeintaan 200 metriä.

Uhat

Alaskan alueella on aikaisemmin arvioitu olleen 250 000–300 000 yksilöä. Nykyään partahylkeiden määrästä ei ole tietoa. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton vuoden 2025 arvion mukaan partahylkeitä on todennäköisesti koko esiintymisalueella muutamia satojatuhansia, ja yksilömäärä on todennäköisesti vähentynyt ja reilusti vähenemässä ilmastonmuutoksesta seurauksena. Siksi lajin status vaihdettiin tuolloin elinvoimaisesta silmälläpidettäväksi.

Partahyljettä saalistavat jääkarhut, miekkavalaat, ihmiset ja joskus mursut. Partahylkeet lepäävät yleensä jäällä lähellä railoa tai reikää, jotta ne voivat paeta uhkaa nopeasti. Ihmiset saalistavat partahyljettä ruoan, nahan ja siitä saatavan traanin vuoksi. Beringinmerellä E. b. nautica -alalajia metsästetään vuosittain 1 500–2 000 yksilöä. Erityisesti partahylkeitä metsästävät venäläiset ja Amerikan alkuperäisasukkaat. Hylkeiden nahkaa käytetään umiakkien valmistukseen.

Partahylkeitä uhkaa erityisesti ilmastonmuutoksesta johtuva merijään katoaminen, sillä laji tarvitsee merijäätä lisääntymiseen, karvanvaihtamiseen, lepäämiseen ja ruokailualueille pääsemiseen.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 Kovacs, K.M.: Erignathus barbatus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2025-2. 2025. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 11.10.2025. (englanniksi)
  2. ↑ Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Erignathus Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 30.6.2010. (englanniksi)
  3. 1 2 Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Erignathus barbatus Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 30.6.2010. (englanniksi)
  4. 1 2 3 4 5 6 Bearded Seal: Wildlife Notebook Series - Alaska Department of Fish and Game Alaska Department of Fish and Game. Viitattu 14.6.2010. (englanniksi)
  5. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Macdonald, David: Nisäkkäät 1, s. 269. (Maailman eläimet -sarjan 1. osa) Suomentanut Nurminen, Matti. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8
  6. 1 2 3 4 5 SCS: Bearded Seal (Erignathus barbatus) Seal Conservation Society. Arkistoitu 10.3.2010. Viitattu 26.6.2010. (englanniksi)
  7. ↑ Suomessa tavatut nisäkäslajit (V5.0 - 25.11.1997) Suomen Nisäkästieteellinen Seura ry. Arkistoitu 8.3.2012. Viitattu 28.6.2010.
  8. 1 2 Bearded Seal, Erignathus barbatus at MarineBio.org MarineBio.org. Viitattu 26.6.2010. (englanniksi)
  9. ↑ Longevity, ageing, and life history of Erignathus barbatus Genomics.senescence.info. AnAge. Viitattu 3.7.2010. (englanniksi)
  10. 1 2 Bearded Seal (Erignathus barbatus) - Office of Protected Resources - NOAA Fisheries NOAA Fisheries. Viitattu 26.6.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla