Erik Innala (suomalaisittain Erkki Innala, 10. heinäkuuta 1908 Nikkala, Haaparanta – 28. toukokuuta 1990 Haaparanta) oli länsipohjalainen liikemies, salakuljettaja ja kauppias, joka tunnettiin lisänimellä Mabou-Erik tai Maapu-Erkki.
Innalan vanhemmat olivat Emil Innala (1877–1930) ja Helena Innala (1883–1962, o.s. Innala) Haaparannan Nikkalasta. Heillä oli pieni maatila, jonka toimintaa vanhemmat halusivat Erikin jatkavan. Innala on kertonut, ettei tämä sopinut hänen luonteelleen eikä työnteko toisen alaisena liioin. Hän halusi toimia itsenäisesti.
Erik Innala työskenteli nuoruudessaan lohenkalastajana Tornionjoella vuodesta 1933 lähtien. Hän harjoitti kalastusta ja laitonta rajakauppaa eli joppausta Riskilän saarelta (Lilla Sarvi) käsin. Toinen maailmansota synnytti vilkkaat markkinat Suomen ja Ruotsin välille. Innala hankki alkupääomansa työskentelemällä lohta Suomesta Ruotsiin rahtaavan liikemiehen, Kalle Lindrothin, palveluksessa.
Lohikauppaan liittyi säännöstelyn alaisten tuotteiden laiton tuonti Ruotsista Suomeen. Keskeistä Innalan liiketoiminnan alkuvaiheissa oli teuraseläinten osto ja lihanvälitys. Hän sai lisänimensä Mabou-Erik (suomalaisittain Maapu-Erkki) Ruotsista suurissa erissä salakuljettamansa Mabou-merkkisen kahvinkorvikkeen mukaan. Innala perusti myöhemmin Haaparannalle ICA-ketjun tavaratalon, ICA Innalan. Salakuljetus oli tuottanut tarvittavan pääoman.