Erityistaide

Erityistaide eli erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden taide on taidetoiminnan ala, jota ei nimensä mukaisesti olisi ilman erityistä tukea. Erityistaiteen alaan kuuluu kehitysvammaisten, autismin kirjon henkilöiden sekä laaja-alaisia oppimisvaikeuksia omaavien henkilöiden taidetoiminta harrastajataiteesta taideammattilaisuuteen.

Erityistaiteen studioiden toiminnan tuloksena taidemaailman tietoisuuteen on noussut monia taiteilijoita, joiden teokset täyttävät ammattitaiteen kriteerit. Lahjakkuudestaan huolimatta nämä taiteen tekijät tarvitsevat erityisiä tukitoimia taiteilijuutensa mahdollistamiseksi. Erityistaiteilijat tekevät taideteoksia, jotka pärjäävät taiteena ilman erityis-etuliitettä, mutta he itse taiteilijoina tarvitsevat apua taiteen kentällä toimiessaan. Konkreettisen taiteen tekemisen lisäksi erityistaiteilija tarvitsee apua teostensa esille tuomiseen.

Kansainvälisestä näkökulmasta tarkasteltuna suomalainen erityistaide on osa outsider-taiteen kenttää yhdessä ITE-taiteen kanssa. Useat alan toimijayhteisöt ovat kansainvälisen verkoston European Outsider Art Association EOA:n jäseniä.

Erityistaiteen toimipaikkoja Suomessa

Erityistaide on melko nuori taiteen ala, sillä sen lähes kaikki merkittävät taidepiirit, keskukset ja -oppilaitokset ovat syntyneet 1990-luvulla tai sen jälkeen. Harrastus- ja opiskelumahdollisuuksien paranemisen myötä kehitysvammaisilla on ollut mahdollisuus siirtyä askartelusta ja taideterapiasta taiteen tekemiseen. Tuotannon taiteellisen tason kohoamisen myötä myös näyttelytoiminta on 2000-luvulla lisääntynyt voimakkaasti ja kehitysvammaisten taitetta on nähty taidemuseoissa.

Helsingissä toimii Suomen ainoa erityistaiteen esittämiseen keskittynyt taidegalleria, Art Kaarisilta. Vuonna 2009 perustettua galleriaa ylläpitää Nastolassa sijaitseva Kaarisilta ry, joka tarjoaa kulttuurialan päivä- ja työtoimintaa sekä kuvataiteen ammatillista koulutusta erityistukea tarvitseville henkilöille.

Kaarisilta järjestää Kaarisilta Biennalen, joka on kaikille erityistä tukea tarvitseville taiteilijoille avoin, kansainvälinen jyrytetty biennaali.

Suomalaisia erityistaidekeskuksia ja -oppilaitoksia

Kehitysvammaisten taidetyöpajoja on Suomessa määrittelystä riippuen noin kolmekymmentä. Monien työpajojen taidetoiminta sisältää taidekasvatuksellisia tavoitteita, mutta vain muutamassa niistä annetaan taiteen alan tutkintoon tähtäävää opetusta. Kuva-artesaanin tutkinnon suorittaneet erityistaiteilijat työskentelevät usein kotikuntiensa toimintakeskusten päivä- ja työtoiminnan taidetyöpajoissa.

Tunnettuja erityistaiteen toimijoita ja taidekeskuksia Suomessa:

Erityistaiteen edunvalvonta

Erityistaiteen kentän edunvalvojana toimii Kettuki, joka on kehitysvammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden kuvataiteen alan toimintaa tukeva valtakunnallinen asiantuntijayhdistys. Kettukia ylläpitävä Kettuki-yhdistys eli Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry perustettiin vuonna 2002. Kettukin tavoitteena on tehdä erityistaidetta tunnetuksi ja kohottaa sen arvostusta. Se pyrkii parantamaan erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden mahdollisuuksia opiskella ja harrastaa taidetta sekä työskennellä taiteen alalla.

Taideteko -palkinto

Kettuki myöntää vuosittain Taideteko -palkinnon ansioituneelle henkilölle tai yhteisölle, joka on toiminnallaan edistänyt erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taidetta ja kulttuuria.

Vuoden Taideteko-palkinnon saajat:

Kettukin Vuoden taiteilija -tunnustus

Kettuki valitsee vuosittain myös Vuoden taiteilijan tai taiteilijaryhmän, jolle järjestetään yksityisnäyttely. Kettukin Vuoden taiteilijat:

Kansainvälinen outsider-taiteen kenttä

Kansainvälisissä yhteyksissä erityistaide käännetään englanniksi "outsider art".

Professori Colin Rhodesin mukaan tuettu ateljeetyöskentely tarjoaa vaihtoehdon perinteiselle taidekoulutukselle, taideakatemioille, joiden opetus yleensä on taiteellisesti lahjakkaidenkin erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden ulottumattomissa. Vaikka outsider-taide on totuttu liittämään itseoppineiden taiteeseen, myös erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden taiteen katsotaan nykyään kuuluvan outsider-taiteen piiriin.

Tunnettuja kansainvälisiä erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden taidekeskuksia ovat muun muassa:

Iso-Britaniassa:

Tanskassa:

Ruotsissa:

Yhdysvalloissa:

Hollannissa:

Itävallassa:

Lähteet

  1. 1 2 Haveri, Minna 2013. Raportti Luovat erot -hankkeen taidetyötoimintamallista. MSL. Arkistoitu 2.4.2015.
  2. ↑ YLE, Kulttuuri: Erityistaide on nousussa – vahva ilmaisuvoima kiehtoo (04.06.2013) yle.fi.
  3. ↑ European Outsider Art Association EOA: Members outsiderartassociation.eu. Arkistoitu 22.7.2015.
  4. 1 2 Isomäki Ahti, 2011. Alkusanat teoksessa Löytöjä - kehitysvammaisten taiteen suomalainen hakuteos / Outsider art from Finland - Finnish sourcebook of art by people with Intellectual Disabilities. Toim. Esa Vienamo, Ahti Isomäki ja Jaana Isomäki. Kettuki.
  5. ↑ Galleria Art Kaarisilta artkaarisilta.fi.
  6. ↑ Mikä on erityistä? Kansan Uutiset. Viitattu 8.7.2015.
  7. ↑ Oma Polku, taidepaja omapolku.fi. Arkistoitu 2.4.2015.
  8. ↑ Taidepesula vaalijala.fi. Arkistoitu 2.4.2015.
  9. ↑ Lyhdyn tekstiilityöpaja Luovilla lyhty.fi.
  10. ↑ [http://www.tampere.fi/perhejasosiaalipalvelut/vammaispalvelut/kehitysvammaiset/toiminta/warjaamo.html Wärjäämö [Tampereen kaupunki Perhe- ja sosiaalipalvelut, Vammaisten ja kehitysvammaisten palvelut - Kehitysvammaisten palvelut - Työ- ja päivätoiminta]] www.tampere.fi. Viitattu 8.7.2015.
  11. ↑ Taidekeskus Kettuki - Taidetoiminta kettuki.fi. Arkistoitu 9.7.2015. Viitattu 8.7.2015.
  12. ↑ Kettukin kotisivu kettuki.fi.
  13. ↑ Kultturellia! -vähän erilainen kulttuuritapahtuma sai Taideteko 2014 palkinnon -uutinen Kehitysvammaisten palvelusäätiö. Arkistoitu 2.4.2015.
  14. ↑ Esa Vienamo, Ahti Isomäki ja Jaana Isomäki (toim.): Löytöjä - kehitysvammaisten taiteen suomalainen hakuteos / Outsider art from Finland - Finnish sourcebook of art by people with Intellectual Disabilities. Kettuki, 2011.
  15. ↑ Rhodes, Colin: An other academy: Creative workshops for artists with intellectual disabilities, s. 129-134. Rhodes, International Journal of the Arts in Society, 3(1), 2008.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla