
Faction oli porvoolainen rockyhtye. Se toimi vakituisemmin vuosina 1967–1972, satunnaisesti sen jälkeenkin, ja oli suosittu erityisesti Porvoossa. Sen ohjelmistoon kuului Creamin kappaleita, joita sen sanotaan tulkinneen "väkevästi". Yhtyeen jäseniä olivat kitaristi ja laulaja Rabbe ”Urho” Fredriksson (k. 1997), basisti Tage ”Toote” Lindberg ja rumpali Hegge Söderholm (k. 2009).
Yhtye voitti Popmuusikot ry:n jäsenilleen 30. marraskuuta 1970 Helsingin Kulttuuritalolla Popmuusikot ry:n järjestämät ensimmäiset amatööripopyhtyeitten SM-kilpailut. Yhtyeen jäsenet saivat jokainen palkinnoksi kolme itse valitsemaan LP-levyä. Finaalissa olivat mukana myös Blue Joint, Elonkorjuu, Faction, Isojako, Kolera ja Waterloo. Suosikissa kirjoittanut Hellevi Jussila vähätteli kilpailun merkitystä. Seuraavassa numerossa oli Jussilan tekemä Factionin kolmesivuinen haastattelu, jossa yhtye kertoi osallistuneensa kilpailuun Popmuusikot ry:n pyynnöstä ja saaneensa voiton ansiosta lisää esiintymisiä. Factionin ainoat levytykset olivat kilpailujen finalistien kokoomalevyllä Popmestarit (1971) julkaistut kappaleet ”Computer Brain” ja ”Uguru”. Söderholm soitti myöhemminkin Porvoossa 1990-luvun alussa perustetussa uudessa Holdersissa ja 2000-luvun alussa perustetussa yhtyeessä The British Standard äkilliseen kuolemaansa saakka.
Faction esiintyi Ruisrockissa elokuussa 1971.