
Oy Ferraria Ab (vuoteen 1941 Aktiebolaget Ferraria) oli vuonna 1898 perustettu pääasiassa Loimaalla ja Jokioisilla toiminut metalliteollisuusyritys, joka fuusioitiin 1951 Fiskarsiin. Ferraria oli aikanaan Suomen suurin naulojen valmistaja.
Ferraria perustivat 1898 insinööri Jakob Estlander ja pankinjohtaja Emil Schybergson. Yhtiö valmisti naulojen ohella muun muassa metallilankaa, metalliverkkoja, kettinkejä, saranoita ja hevosenkenkiä. 1920-luvun vaihteessa yrityksen palveluksessa oli 300 henkilöä. Vuonna 1948 sen palveluksessa oli 600 henkilöä ja liikevaihto oli 575 miljoonaa markkaa.
Ferraria toimi aluksi Tampereella, jossa sillä oli vuoteen 1910 saakka tuotantolaitos Tammelan kaupunginosassa. Rakennukset myytiin 1912. Vuonna 1903 Ferraria osti Jokioisten ja Loimaan rautatehtaat. Yhtiön toiminnan painopiste siirtyi tälle seudulle niin, että ensimmäisen maailmansodan aikoihin yhtiöllä oli Jokioisilla noin 200 työntekijää ja Loimaalla 80. Yrityksen työntekijöillä oli 1920-luvun alun tietojen mukaan sairas- ja hautausapurahasto, ilmainen lääkärinhoito ja ilmaisia asuntoja yhtiön rakennuksissa.
Ferraria osti vuonna 1919 Viipurin maalaiskunnassa Säiniöllä toimineen Peron naulatehtaan ja fuusioi sen itseensä 1920. Rauman Naulatehdas Oy ostettiin 1926 ja vuonna 1934 hankittiin Suomen Pultti Oy, joka oli perustettu 1924 jatkamaan talousvaikeuksiin joutuneen turkulaisen Ab Åbo Jernmanufaktur och Waggonfabrik Oy:n pultteja, muttereita ja koneita valmistaneiden tuotantolaitosten toimintaa.
Jokioisten tehtailla valmistettiin eri laatuista rautalankaa ja kauppalankaa, lankanauloja, huopanauloja, paininnauloja, pärenauloja, nupeja ja kiskonauloja, niittejä, aitauslankaa ja sinkilöitä. Loimaan tehtailla taas valmistettiin kettinkiä maanviljelystarkoituksiin, laivoihin, lauttauksiin, sahoille ja kuljetuksiin, hevosenkenkänauloja, lankanauloja, jäähokkeja, seulavaatetta ja rautalankavaatetta, panssariverkkoa sekä kaikenlaista aitausverkkoa. Perossa ja Jokioisilla valmistettiin kaikenlaista lankaa ja nauloja, kenkänastoja, venenauloja, pultteja, ruuveja ja muttereita. Peron tehtailla oli myös maanviljelystä ja 1 500 tynnyrinalan suuruinen metsä. Rauman Naulatehdas Oy:ssä valmistettiin lankanauloja ja aitalankaa ja Suomen Pultti Oy:ssä pulttiteoksia ja taontatöitä. 1930-luvulla Ferrarian johtokunnan puheenjohtajana toimi vuorineuvos Albert Ludvig Lindsay von Julin, jolla myös oli yhtiön osake-enemmistö. Raaka-aineet Ferraria hankki 1930-luvulla pääasiallisesti kotimaasta, etupäässä Fiskarsilta.
Ferrarian konepaja ja prässineulatehdas irtaimistoineen tuhoutuivat tulipalossa 22. heinäkuuta 1939. Tehtaassa oli työskennellyt 50 henkilöä ja sen tuotteita oli valmistettu vietäväksi Intiaan ja Kuubaan.
Ferrarian pääosakkaana ensimmäisen maailmansodan aikana oli Alfred Kordelinin omistama Jokioisten kartano. Kordelinin kuoleman jälkeen kartano ja sen mukana Ferrarian osake-enemmistö siirtyivät 1918 Suomen valtion haltuun. Valtio tarjosi 1927 kahta kolmasosaa Ferrarian osakekannasta Wärtsilälle, mutta yhtiö ei hyväksynyt tarjousta. Vuonna 1931 valtio myi kolmasosan Ferrarian osakkeista Fiskarsille ja ajan myötä omistusosuus kasvoi niin, että yhtiä omisti vuonna 1943 jo 63 prosenttia osakkeista.
Entiset Ferrarian tuotantolaitokset Jokioisilla ja Loimaalla siirtyivät 1979 Fiskarsilta Ovakolle. Vuonna 1993 Ofa Oy osti tehtaat. Ofa puolestaan siirtyi vuonna 1997 ruotsalaisen Gunnebo Industrierin haltuun.
2000-luvulla Jokioisten tehtaat siirtyivät takaisin suomalaisomistukseen Kaarjoki Oy:n ostaessa lankatehtaan 2006. Seuraavana vuonna euralainen Pintos osti naulatehtaan. Pintos lakkautti Jokioisten naulatehtaan vuonna 2016.