Filmistudio Projektio oli Suomen ensimmäinen elokuvakerho, joka toimi vuosina 1934–1936 Helsingissä.
Kerhon perustamisen ajatus tuli Nils-Gustav Hahlilta ja Alvar Aallolta, jotka olivat tutustuneet vastaavanlaisiin kerhoihin Pariisissa ja Lontoossa. Kerho toimi elokuvateatteri Joukolassa Helsingin Kapteeninkatu 26:ssa (nyk. KOM-teatteri) ja esitti jäsenilleen muun muassa René Clairin, Sergei Eisensteinin ja Luis Buñuelin elokuvia. Kerhon jäsenin kuuluivat muiden muassa Nyrki Tapiovaara, Valentin Vaala ja Teuvo Tulio.
Projektion käytännön toiminnasta vastannut Hans Kutter muisteli 1950-luvun puolivälissä, miten kerhon ensimmäiseen näytökseen unohdettiin hankkia lupa elokuvien esittämiseen, mistä seurasi kutsu raastupaan. Siellä jo kansainvälistä kuuluisuutta saavuttanut Alvar Aalto aloitti vuolaan ja rönsyilevän puolustuspuheensa elokuvataiteen merkityksestä, joka kuitenkin keskeytettiin noin viidentoista minuutin jälkeen ja syyte raukesi.
Kerhon ensimmäiseen hallitukseen kuuluivat Kutterin mukaan professori Gunnar Castrén, arkkitehti Aili-Salli Ahde, insinööri Eero Erkko, taiteilija Atte Laitila, professori Väinö Lassila sekä Nils-Gustav Hahl.
Kerho hankki elokuvansa lähinnä lainaamalla niitä toisilta pohjoismaisilta elokuvakerhoilta. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita olivat Tukholman, Lundin, Uppsalan ja Malmön elokuvakerhot Ruotsissa. Lisäksi Projektio sai esitettäväkseen venäläisiä elokuvia Neuvostoliiton suurlähetystöstä, ja Saksan lähetystön kautta muun muassa Leni Riefenstahlin puoluekokousdokumentin Tahdon riemuvoitto.
Kerhoa epäiltiin vasemmistolaisesta toiminnasta ja se joutui Etsivän keskuspoliisin tarkkailuun. Elokuvakerho joutui lopettamaan toimintansa jo 1936, kun se ei saanut tullilaitokselta tullipalautuksia ruotsalaisilta elokuvakerhoilta lainaamistaan elokuvista.
Bio Rexissä järjestettiin erikoisnäytös pohjoismaisille vieraille. Projektion vieraana oli 57 hengen delegaatio Lundin, Kööpenhaminan, Göteborgin ja Helsingborgin elokuvakerhoista, mukana Gösta Werner matkalla Neuvostoliittoon. Kello 18 järjestettiin illallinen sadalle hengelle La Rotondessa, paikalla ainakin puheenjohtaja Alvar Aalto.