Finnreklama

Finnreklama Oy oli Helsingissä ja Sulkavalla vuosina 1966–2022 toiminut kirjapaino, joka erikoistui alkuvaiheessa moniväristen taidekirjojen painamiseen Neuvostoliiton markkinoille. 1990-luvun alusta saakka se toimi lähinnä kirjansitomona, kunnes ajautui konkurssiin helmikuussa 2022.

Finnreklama perustettiin vuonna 1966 mainostoimisto SEKin tytäryhtiöksi hoitamaan markkinointiviestintää Neuvostoliiton markkinoilla. Vuonna 1971 se siirtyi Suomen Kommunistista Puoluetta lähellä olleiden johtohenkilöidensä sekä Frenckellin kirjapainon ja Hert-Si Oy:n omistukseen. Kirjapaino muutti Etelä-Savon Sulkavalle vuonna 1977. Lokakuussa 1984 Finnreklaman osti Amer-yhtymä. Tuolloin sen liikevaihto oli noin 19 miljoonaa markkaa ja henkilöstömäärä 70. Kahta vuotta myöhemmin sen henkilöstömäärä oli 120 ja päätuotteina moniväripainetut kirjat, esitteet, julisteet ja korttisarjat. Pian vienti Neuvostoliittoon alkoi kuihtua, ja tammikuussa 1989 Amer ilmoitti lakkauttavansa Finnreklaman, mutta uudeksi omistajaksi löytyi kirjankustantamo Karisto. Vuodesta 1991 Finnreklama oli keskittynyt kirjansidontaan alihankintana kirjapainoille ja kustantajille.

Tammikuussa 2020 Finnreklaman tuolloinen omistaja, kirjapainoalalla laajasti toimiva Harri Nyman myi liiketoiminnan työntekijöineen ja varastoineen Teppo Ahomäen perustamalle yhtiölle Sulkavan Sitomo Oy:lle. Toiminta päättyi konkurssiin helmikuussa 2022. Vuoden 2020 liikevaihto oli 755 555 euroa ja tappio 258 000 euroa.

Lähteet

  1. ↑ Ilmoittelu Neuvostoliitossa. Suomen Kuvalehti, 1967, nro 20, s. 46. Näköislehti (maksullinen). (PDF) Viitattu 23.4.2022.
  2. ↑ Mattila, Uolevi: Tukea kirjapainotöillä, rahalla ja ylläpitämällä Moskovan kirjeenvaihtajia. Iltalehti, 9.10.1984, s. 30. Näköislehti (maksullinen).
  3. 1 2 Partanen, Hanna: Irtisanomiset ja palkkakiistat repivät Finnreklamaa. Sulkava-lehti, 16.9.2020. Artikkelin lyhennetty verkkoversio. Viitattu 23.4.2022.
  4. ↑ Finnreklama Amerille. Helsingin Sanomat, 9.10.1984, s. 30. Näköislehti (maksullinen).
  5. ↑ Valolatojaa. (Amer-yhtymän työpaikkailmoitus.) Helsingin Sanomat, 10.8.1986, s. 79. Näköislehti (maksullinen).
  6. ↑ Amer lopettaa Finnreklaman. Helsingin Sanomat, 17.1.1989. Näköislehti (maksullinen).
  7. ↑ Finnreklama Amerilta Karistolle. Helsingin Sanomat, 1.2.1989, s. 35. Näköislehti (maksullinen).
  8. 1 2 Finnreklama Oy meni konkurssiin Print & Media. 21.2.2022. Viitattu 23.4.2022.
  9. ↑ Bookwell uudistaa toimintaansa yhtiöityksillä Print & Media. 28.1.2016. Viitattu 23.4.2022.