Forum Livii

Forum Livii
Sijainti

Forum Livii
Koordinaatit 44°13′16″N, 12°2′33″E
Valtio Italia
Paikkakunta Forlì, Forlì-Cesena, Emilia-Romagna
Historia
Tyyppi kaupunki
Ajanjakso 188 eaa. (?) –
Kulttuuri antiikki
Valtakunta Rooman valtakunta
Länsi-Rooman valtakunta
Alue Regio VIII Aemilia, Italia
Provinssi Aemilia et Liguria (n. 293–395)
Aemilia (n. 395–)

Forum Livii oli antiikin aikainen kaupunki Gallia cispadanassa Italiassa. Se on kehittynyt nykyiseksi Forlìn kaupungiksi ja sijaitsi sen paikalla.

Maantiede

Forum Liviin kaupunki sijaitsi Gallia cispadananassa eli Padus (nyk. Po) -joen eteläpuolisessa Gallia cisalpinassa Via Aemilian varrella Faventian ja Caesenan välillä, noin 64 kilometriä kaakkoon Bononiasta. Antiikin aikaisten itinerariumeiden mukaan sen etäisyys Faventiasta oli 10 roomalaista mailia eli noin 15 kilometriä ja Caesenasta 13 mailia eli noin 19 kilometriä. Kaupunki oli rakennettu nykyisten Ronco- ja Montone-jokien välille. Viimeksi mainittu tunnettiin Plinius vanhemman mukaan antiikin aikana nimellä Vitis.

Historia

Forum Liviin, suomeksi ”Liviuksen markkinapaikka”, perustamisen oletetaan liittyvän Via Aemilian rakentamiseen, ja sen perustajana pidetään yleensä Gaius Livius Salinatoria hänen konsulivuonnaan 188 eaa., vaikkakaan tälle ei ole vahvoja antiikin aikaisia lähteitä. Kaupungin nimeä ei löydy Strabonilta tai Ptolemaiokselta, mutta Plinius mainitsee sen alueen municipiumeiden joukossa, ja se esiintyy, kuten jo mainittua, itinerariumeissa.

Varhaisella kristillisellä kaudella Forum Liviistä tuli piispanistuin. Vuonna 414 kaupungissa järjestettiin Länsi-Rooman keisarin Honoriuksen sisaren Galla Placidian ja visigoottien kuninkaan Ataulfin häät, mutta tästä huolimatta se ei vaikuta olleen muutoin merkittävä paikka antiikin aikana. Nykyinen Forlìn kaupunki on säilyttänyt kaupungin nimen muuntuneessa muodossa.

Rakennukset ja löydökset

Kaupungin asemakaava vaikuttaa olleen tavallista roomalaiskaupunkia epäsäännöllisempi, koska alueen halki virtasi ajoittain tulvavesiä. Myös Via Aemilian reitti mutkitteli kaupungin kohdalla, samoin kuin sen paikalla nykyisin kulkevat Corso Giuseppe Garibaldi ja Corso della Repubblica -kadut. Kaupungin länsipuolelta on löydetty savenvalajien työpajoja.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 6 7 Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”FORUM LIVI (Forli) Emilia-Romagna, Italy”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 5 6 Smith, William: ”Forum Livii”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. ↑ Forum Livii Pleiades. Viitattu 21.10.2024. (englanniksi)
  4. ↑ Forum Livii (Italia) 5 Forli ToposText. Viitattu 21.10.2024. (englanniksi)
  5. ↑ ”40 C4 Forum Livii”, Barrington Atlas of the Greek and Roman World. Princeton University Press, 2000. ISBN 978-0691031699 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  6. 1 2 Plinius vanhempi: Naturalis historia 3.15 s. 20; Itinerarium Antonini Augusti, s. 287; Itinerarium Burdigalense (Itinerarium Hierosolymitanum), s. 616; Tabula Peutingeriana.
  7. ↑ Lìvio Salinatóre, Gaio Treccani.it – Enciclopedia on line. Viitattu 21.10.2024. (italiaksi)
  8. ↑ Jordanes: Goottien alkuperä ja teot (De origine actibusque Getarum) 31.