
Gao Ning (kiin.: 高宁; pinyin: Gāo Níng; s. 11. lokakuuta 1982) on kiinalaissyntyinen singaporelainen pöytätennispelaaja ja -valmentaja.
Gao kilpaili kolmissa olympialaisissa. Pekingin olympialaisissa 2008 hän hävisi kaksinpelissä ainoan ottelunsa Kroatian Ruiwu Tanille. Joukkuekilpailussa Singapore sijoittui neljän joukkueen alkulohkossaan kolmanneksi eikä yltänyt turnauksessa kahdeksan parhaan joukkoon, mutta Gao voitti kaikki kolme kaksinpelivastustajaansa: Kanadan Wilson Zhangin, Kroatian Zoran Primoracin ja Saksan Dimitrij Ovtcharovin. Lontoon olympialaisissa 2012 Gao voitti kaksinpelissä Slovenian Bojan Tokićin mutta hävisi hopeaa lopulta saaneelle Kiinan Wang Haolle ja sijoittui jaetulle yhdeksännelle sijalle. Joukkuekilpailussa Singapore sijoittui jaetulle viidennelle sijalle voitettuaan ensin Australian lukemin 3–0 mutta hävittyään puolivälierissä kultamitalijoukkue Kiinalle samoin numeroin. Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 Gao hävisi kaksinpelissä ainoan ottelussa Ison-Britannian Paul Drinkhallille.
Gao voitti Kansainyhteisön kisoissa viisi kultamitalia ja neljä hopeaa. Delhissä 2010 hän voitti kultaa joukkuekilpailussa sekä saavutti hopeaa kaksinpelissä, nelinpelissä ja sekanelinpelissä. Glasgow'ssa 2014 hän voitti kultaa nelinpelissä ja joukkuekilpailussa sekä saavutti hopeaa kaksinpelissä. Gold Coastissa 2018 hän voitti kultaa kaksinpelissä ja sekanelinpelissä.
Gao aloitti Singaporen pöytätennismaajoukkueen päävalmentajana tammikuussa 2019.