Pyhä Gellért

Pyhä Gellért
Gerard Sagredo
Gerard Sagredo Venetsia
Gerard Sagredo Venetsia
Henkilötiedot
Syntynytn. 980
Venetsia, Venetsian tasavalta
Kuollut24. syyskuuta, 1046
Budapest, Unkarin kuningaskunta
Ammatti pappi, opettaja
Muut tiedot
Tunnustukset pyhimys 1083
Pyhän Gellértin murha ja hautajaiset keskiaikaisessa Anjoun kuningassuvun legendassa.

Pyhä Gellért (lat. Gerardus, ital. Gerardo; n. 980 Italia – 1046 nyk. Budapest, Unkari), oli italialaissyntyinen pappi, jolla oli tärkeä rooli Unkarin kääntymisessä kristinuskoon. Hän oli Csanádin piispa ja toimi Unkarin ensimmäisen kristityn kuninkaan Tapanin pojan, prinssi Imren opettajana. Gellért oli myös Unkarin ensimmäinen nimeltä tunnettu kirkollisten tekstien kirjoittaja.

Gellért kärsi marttyyrikuoleman vuonna 1046 nykyisessä Budapestissa, myöhemmin hänen mukaansa nimetyllä kukkulalla. Hän sai surmansa pakanallisessa kapinaliikkeessä, kun Unkarissa käytiin Tapani I:n kuoleman (1038) jälkeistä valtataistelua. Kapinalliset tappoivat monia piispoja ja pappeja, kunnes Andreas I (vallassa 1046–1060) kukisti heidät. Legendan mukaan Gellért työnnettiin piikkitynnyriin ja vieritettiin jyrkältä vuorenrinteeltä alas Tonavaan, ja kesti seitsemän vuotta pestä kivet puhtaaksi hänen verestään. Vuori nimettiin myöhemmin Gellértinvuoreksi, ja nykyään se on yksi Budapestin tunnetuimpia näköalapaikkoja. Kukkulan rinteessä näkyvällä paikalla on myös Gellértin muistomerkki.

Gellért kanonisoitiin pyhimykseksi vuonna 1083 yhdessä Tapanin ja Imren kanssa, ja hän on yksi Unkarin suojeluspyhimyksistä. Hänet on haudattu Belvárosin seurakuntakirkkoon.

Muistomerkki

Paikalle, missä Gellért luultavasti murhattiin, pystytettiin muistomerkki vuonna 1904. Muistomerkissä on veistos, suihkulähde ja puoliympyrän muotoinen pylväikkö. Veistos kuvaa pyhää Gellértiä, joka pitää ristiä koholla oikeassa kädessään ja jonka jalkojen juureen on polvistunut kristinuskoon kääntynyt unkarilainen. Veistoksen on suunnitellut Gyula Jankovits ja pylväikön Imre Francsek.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Kontler s. 54.
  2. ↑ Kontler s. 59–60
  3. ↑ Barber & Roper-Evans s. 209, Török s. 111.
  4. ↑ Kaupunkikirjat s. 92.