| Tyyppi | |
|---|---|
| Sijainti | |
| Korkeus merenpinnasta |
100 m |
| Koordinaatit |
|---|
Getabergen (tunnetaan myös nimellä Getavuori) on mäki Pohjois-Ahvenanmaalla, Getan kunnassa. Sen korkein kohta on 100 metriä merenpinnan yläpuolella, tehden siitä Ahvenanmaan toiseksi korkeimman kohdan. Mäen leveys lounas–koillissuunnassa on 8,6 kilometriä. Saltvikissa sijaitsevan Ahvenamaan korkeimman kohdan, Orrdalsklintin, ohella Getabergen on ensimmäisiä alueita, jotka viime jääkauden jälkeen kohosivat merestä ja asutettiin Ahvenanmaalla.
Getabergenin huipulla sijaitsevat Lars Sonckin sunnittelema Soltuna-niminen kahvilaravintola sekä 15 metriä korkea näkötorni. Alueelta löytyy myös 18-väyläinen frisbeegolfrata, joka avattiin vuonna 2020. Näkötornin läheisyydessä on aiemmin ollut Ahvenanmaan radioamatöörikerhon antenneja.
Getabergenillä kulkee noin viiden kilometrin pituinen Grottstigen-vaellusreitti sekä noin kilometrin mittainen lapsille suunnattu Trollstigen-polku. Grottstigenin varrella olevat kalliot ovat nykyään erityisesti boulderoijien suosiossa. Isovihan aikaan 1700-luvulla samaiset kalliot toimivat asukkaiden piilopaikkana venäläisiltä sotilailta.