Ghassanidit olivat arabikansa Levantissa nykyisen Syyrian etäosissa ja siitä etelään. He toimivat 500-luvulla Itä-Rooman liittolaisina (foederati) suojellen Syyrian provinssin rajoja. He taistelivat usein itäroomalaisten puolella Persian sassanideja ja näiden vasalleja lakhmidien arabeja vastaan. Ghassanidien kuuluisin hallitsija oli al-Harith (Arethas itäroomalaisissa lähteissä), joka hallitsi noin vuosina 528–569. Ghasanidien pääkaupunki oli nykyisin raunioitunut Dzabiyya, joka on lähellä Damaskosta.
Ghassanidit olivat kääntyneet kristinuskoon, mutta he olivat monofysiittejä, minkä takia Itä-Rooman keisarit yrittivät usein rajoittaa heidän valtaansa. Monofysiitit uskoivat, että Kristuksella oli vain yksi, jumalallinen luonto ja hänen ihmisyytensä oli näennäistä. Suuntaus oli tuomittu harhaopiksi vuonna 451 Khalkedonin kirkolliskokouksessa. Vuonna 584 Bysantin keisari Maurikius (582–602) syytti ghassanideja vehkeilystä ja lopetti Ghassanidien federaation, joka hajosi 15 arabiheimoksi. Vuonna 602 alkaneessa sodassa sassanidien Persia valloitti alueen helposti. Sassanidien valtakunnan romahdettua 630-luvulla Bysantti ei pystynyt enää palauttamaan valtaansa sinne. Vuoteen 660 alueen ja koko Lähi-idän uudeksi hallitsijaksi kohosi Muawija, joka perusti hallintonsa Damaskokseen.