Greg Baker

Greg Baker on brittiläinen moottoriurheilumekaanikko. Baker on toiminut päämekaanikkona Formula 1 -sarjassa Arrowsilla, Renaultilla ja Lotuksella.

Ura

Bakerin tie alkoi 17-vuotiaana, kun hän aloitti viisivuotisen mekaanikon oppisopimuskoulutuksen työskennellessään autotallissa kotimaassaan Cheshiressä. Moottoriurheiluuransa hän aloitti Tom Walkinshaw Racingillä työskennellen Jaguar Group C -urheiluautojen kakkosmekaanikkona vuosina 1990–1992.

Vuonna 1992 hän siirtyi Prodrive Engineeringille kahdeksi vuodeksi ja sitten jälleen Schubel Engineeringille yhdeksi kaudeksi ennen liittymistään Williams Touring Car Engineering vakioautotiimiin vuonna 1995, jossa hän oli ykkösmekaanikko kaksinkertaisen mestarin Alain Menun autossa.

Vuonna 1997 Baker siirtyi Formula 1 -sarjaan Arrowsille, jossa hän toimi aluksi testitiimin mekaanikkona, ja siirtyi sitten kilpatiimiin, jossa hän toimi Damon Hillin auton etupään mekaanikkona yhden kauden ajan. Hänet ylennettiin Mika Salon ykkösmekaanikoksi vuonna 1998 ja Toranosuke Takagin vuonna 1999, ja vuonna 2000 Jos Verstappenin ykkösmekaanikoksi. Vuonna 2002 Baker siirtyi Renaultille, jossa hän voitti kaksi maailmanmestaruutta Fernando Alonson kanssa ja tallin muututtua Lotukseksi hän toimi päämekaanikkona työskennellen toisen entisen maailmanmestarin, Kimi Räikkösen kanssa.

Baker lopetti työt Renaultilla 2016 Saksan GP:n jälkeen, jääden sivuun ollakseen perheensä parissa.

Lähteet

  1. 1 2 3 Formula One: A mechanic's tale Crash.net. Arkistoitu 6.2.2026. Viitattu 7.2.2026.
  2. 1 2 Tales of a former Formula 1 Chief Mechanic Motorsport.com. Arkistoitu 7.2.2026. Viitattu 7.2.2026.
  3. ↑ Räikkösen pieni ele teki lähtemättömän vaikutuksen MTVuutiset.fi. Arkistoitu 7.2.2026. Viitattu 7.2.2026.
  4. ↑ And a special mention for 'Cleggy' aka Greg Baker, our chief mechanic, as it's his last race today!!! Twitter.com. Viitattu 7.2.2026.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.