Greta Erikson

Greta Erikson (joulukuu 1919 – 13. lokakuuta 2014) oli ruotsalainen pianisti, pianopedagogi ja professori.

Erikson aloitti pianonsoiton opintonsa viisivuotiaana Karl Wohlfartin pianokoulussa. 12-vuotiaana hän debytoi solistina Konsertföreningenissä. Suuren läpimurtonsa hän teki vuonna 1940 korvatessaan Claudio Arraun Tukholman konserttitalossa, jossa hän esitti Pjotr Tšaikovskin 1. pianokonserton ja Sergei Rahmaninovin 3. pianokonserton. Erikssonille toikin mainetta 1940-luvulla tehty yhteistyö Tor Mannin johtaman Ruotsin radion sinfoniaorkesterin kanssa. Erikson jatkoi opintojaan vuonna 1941 Sveitsin Zürichissä Anna Hirzel-Langenhanin johdolla. Hän opiskeli myös Pariisissa. Erikson saavutti kansainvälisellä urallaan tunnustusta etenkin Ludwig van Beethovenin ja Johannes Brahmsin tulkitsijana. Hän panosti samalla ruotsalaisohjelmistoon, kuten Wilhelm Stenhammarin, Adolf Wiklundin, Ludvig Normanin ja Erland von Kochin teoksiin. Kamarimuusikkona hän teki yhteistyötä muiden muassa David Oistrahin ja Mstislav Rostropovitšin kanssa. Erikson ei yleisesti pitänyt modernistisesta musiikista. Silti hän 75-vuotiaana tutustui Alfred Schnittken sonaatteihin. Hän oli vuodesta 1963 Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsen ja vuodesta 1966 professori. Vuonna 1976 hänelle myönnettiin Litteris et Artibus -mitali.

Erikson toimi vuodesta 1956 pianonsoiton opettajana Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa ja vuosina 1986–1997 Edsbergin linnassa. Hänen opiskelijoidensa joukossa olivat Carl-Axel Dominique, Jan Eyron, Jacob Moscowicz, Mats Widlund, Dag Achatz ja Matti Hirvonen. Omaa konsertoimistaan pianistina Erikson vähensi 1990-luvun alussa keskittyäkseen opetustyöhönsä. Kokonaan hän lopetti vanhoilla päivillään aivoverenkiertohäiriön johdosta. Erikson oli soittaessaan musiikkikriitikko Martin Nyströmin mukaan rauhallinen, vähäeleinen ja selkeä. Hänelle tärkeämpää oli melodisuus kuin tekniikka.

Lähteet