| HJS | |||
|---|---|---|---|
| Koko nimi | HJS ry | ||
| Perustettu | 2015 | ||
| Kaupunki | Hämeenlinna | ||
| Kenttä | Kaurialan kenttä | ||
| – kapasiteetti | 1 500 | ||
| Sarja | Kakkonen | ||
| Sarjataso | 4. | ||
| Värit | |||
| Puheenjohtaja | Tero Holappa | ||
| Päävalmentaja | Lauri Hakanen | ||
|
|||
HJS on hämeenlinnalainen jalkapalloseura, jonka miesten edustusjoukkue pelaa Kakkosessa. Joukkue käytti aiemmin pelitoiminnassaan nimeä HJS Akatemia, mutta luopui Akatemia-liitteen käytöstä kauden 2020 päätteeksi.
HJS:n edustusjoukkue toimii junioriseura HJS:n yhteydessä. Sen tarkoituksena on tarjota pelaajapolun jatkumo HJS:n junioripelaajille.
HJS:n periaatteena oli pitkään olla harjoittamatta miesten edustusjoukkuetoimintaa, mutta kaudeksi 2015 koottiin joukkue Tampereen piirin Kutoseen FC Hämeenlinnan toiminnan hiipumisen myötä. HJS:n edustusjoukkue HJS Akatemia, joka eriytyi omaksi yhdistyksekseen syksyllä 2015, sai kaudeksi 2016 Parolan Visan paikan Nelosesta. Sieltä se nousi kaudeksi 2017 Kolmoseen ja edelleen kaudeksi 2018 Kakkoseen. Kaudella 2019 joukkue teki visiitin Kolmoseen palaten takaisin Kakkoseen kaudelle 2020. Joukkue sijoittui kauden päätteeksi Kakkosen B-lohkon kolmanneksi. Kaudella 2022-23 HJS:n sijoitus kakkosessa oli kymmenes. Kauden 2023-24 päätteeksi HJS oli seurahistoriansa parhaallasijoituksella lähellä sarjanousua. Joukkue johti otteluparia 3-1 numeroin, mutta hävisi toisen osa-ottelun samoin numeroin. Lopulta Tampere United oli rangaistuspotkukulpailussa parempi numeroin 4-3.
Joukkueen pelaaja-valmentajana toimi kauden 2022 loppuun asti Lauri Hakanen. Kaudella 2023 joukkuetta valmensi seuran A-junioreiden entinen päävalmentaja Tommi Silvennoinen. Silvennoinen erotettiin päävalmentajan tehtävästä kesken kauden elokuussa 2023. Perusteena oli joukkueen heikko menestys ja riski pudota sarjaporrasta alemmas. Silvennoisen tilalle päävalmentajaksi palkattiin edellisellä kaudella EIF:n valmentajana toiminut Mikko Manninen. Mannisen komennossa HJS säilytti sarjapaikkansa voittamalla kauden viimeisessä pelissä SexyPöxyt. Syksyllä 2025 HJS ilmoitti, että Lauri Hakanen palaa HJS:n päävalmentajaksi.
Toiminnan alussa puheenjohtajaksi valittiin Rovaniemen Palloseurassa ja FC Hämeenlinnassa pelannut Tomi Uusitorppa. Häntä tehtävässä seurasi Joni Meltoranta, jonka pelaajauralta löytyy vuosi FC Hämeenlinnan riveissä. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi kaudella 2019-20 Arto Viljanen, joka toimi aikanaan FC Hämeenlinnan pelaajana ja puheenjohtajana. Kauden 2020-21 alussa puheenjohtajaksi valittiin Olli Lehtimäki, joka niin ikään on kuulunut myös FC Hämeenlinnan organisaatioon. Lehtimäki pelasi FC Hämeenlinnan hyökkääjänä ja oli myös joukkueen kapteeni.
Kauden 2020 päätteeksi joukkue kärsi kovan menetyksen, kun pitkäaikainen kakkosvalmentaja ja Hämeenlinnalaisen jalkapallon kivijalaksikin kutsuttu Teuvo Palkki siirtyi Hämeenlinnasta Ouluun.
Joukkueen epävirallinen maalilaulu on Pojun Esson baariin.
|
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| Kausi | Sarja | O | V | T | H | TM/PM | PST | Sija |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2016 | Nelonen (Tampereen piiri) | 22 | 22 | 0 | 0 | 138/6 | 66 | 1 |
| 2017 | Kolmonen (Tampereen piiri) | 22 | 17 | 2 | 3 | 58/14 | 52 | 1 |
| 2018 | Kakkonen (lohko B) | 22 | 7 | 1 | 14 | 31/39 | 22 | 10 |
| 2019 | Kolmonen (Tampereen piiri) | 22 | 18 | 3 | 1 | 96/8 | 57 | 1 |
| 2020 | Kakkonen (lohko B) | 17 | 8 | 4 | 5 | 32/30 | 28 | 3 |
| 2021 | Kakkonen (lohko B) | 22 | 9 | 8 | 5 | 38/36 | 35 | 4 |
| 2022 | Kakkonen (lohko B) | 24 | 11 | 2 | 11 | 40/44 | 35 | 7 |
| 2023 | Kakkonen (lohko B) | 22 | 3 | 2 | 14 | 28/45 | 18 | 10 |
| 2024 | Kakkonen (lohko B) | 25 | 15 | 5 | 5 | 52/27 | 50 | 2 |
| 2025 | Kakkonen (lohko B) | 23 | 12 | 5 | 6 | 46/32 | 41 | 3 |