Hakaja

Hakaja
Гакково, Gakkovo
Hakaja (Gakaja) ja lähikylät vuoden 1863 kartalla.
Hakaja (Gakaja) ja lähikylät vuoden 1863 kartalla.

Hakaja

Koordinaatit: 59°39′38″N, 28°1′42″E
Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Jaaman piiri
Kunta Laukaansuu
Ensimmäinen maininta 1571
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2010) 16

Hakaja (ven. Га́кково, Gakkovo) on kylä Leningradin alueen Jaaman piirin Laukaansuun kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Kurkolanniemen länsiosassa Narvanlahden rannalla 13 kilometriä Laukaansuusta länteen. Vuonna 2010 kylässä oli 16 asukasta.

Ivangorodin Petrovskin pogostaan kuulunut kylä mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin Šelonin viidenneksen verokirjassa vuonna 1571 nimellä Akui ja uudelleen ruotsalaisajan alussa vuosina 1618–1623 laaditussa verokirjassa muodossa Akaia. Sen nimi on lyhentymä puronnimestä Hakaoja.

Vuonna 1848 Hakajassa asui 51 inkerinsuomalaista, jotka kuuluivat Kosemkinan luterilaiseen seurakuntaan. Kylän talonpojat olivat vuodesta 1797 lähtien Iittovan kartanon maaorjia. Kartanon omistanut kreivi Karl Robert von Nesselrode luovutti heidät vuonna 1848 velkojensa korvauksena valtiolle. Vuonna 1862 Hakajassa oli seitsemän taloa ja 69 asukasta. Kylän sukuja olivat Lohi, Marinen, Sippola ja Yllö. Vuonna 1899 Hakaja kuului kyläkuntana Narvusin volostiin. Sen 135 asukasta olivat kaikki luterilaisia suomalaisia. Kylän pääelinkeino oli kalastus. Siellä oli vuonna 1888 rakennettu rukoushuone, joka suljettiin 1930-luvulla. Vuonna 1897 avattiin semstvon koulu ja vuonna 1909 osuuskauppa.

Venäjän vallankumouksen jälkeen Hakaja muodosti Narvusin volostiin kuuluneen kyläneuvoston. Vuodesta 1924 lähtien se kuului Konnun kyläneuvostoon. Vuonna 1939 kylässä oli 195 asukasta. Toisen maailmansodan aikana saksalaiset siirsivät kylän asukkaat Suomeen. Neuvostoliittoon palattuaan heidät karkotettiin sisä-Venäjälle. Ensimmäiset hakajalaiset pääsivät takaisin kotikyläänsä 1950-luvulla. Vuonna 1958 kylässä oli 55 asukasta.

Nykyään Hakaja on vain muutaman vakituisen asukkaan kylä, mutta kesäisin sen väkiluku kasvaa moninkertaiseksi. Ainakin 1990-luvulla kylässä puhuttiin vielä suomea. Kurkolanniemeä kiertävän mukulakivitien varrella sijaitsevalla hautausmaalla on Stalinin vainoissa menehtyneiden inkeriläisten muistomerkki. Hakajan tienhaarassa on rajavartiosto.

Lähteet

  1. ↑ Venäjän federaation paikannimiä, s. 57. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2 Teoksen verkkoversio Viitattu 9.10.2015. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ Administrativno-territorialnoje delenije Leningradskoi oblasti, s. 96. Sankt-Peterburg: Komitet po vzaimodeistviju s organami mestnogo samoupravlenija Leningradskoi oblasti, 2007. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ Itogi Vserossijskoi perepisi naselenija 2010 goda: Leningradskaja oblast (taulukko Tšislennost LO) petrostat.gks.ru. Arkistoitu 15.6.2018. Viitattu 11.2.2017.
  4. ↑ Andrijašev, A. M.: Materialy po istoritšeskoi geografii Novgorodskoi zemli, s. 454, 456. Moskva: Imperatorskoje obštšestvo istorii i drevnostei rossijskih pri Moskovskom universitete, 1914.
  5. ↑ v. Köppen, Peter: Erklärender Text zu der Ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 87. St.-Petersburg. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio.
  6. ↑ Murašova, N.V. & Myslina, N.P.: Dvorjanskije usadby Sankt-Peterburgskoi gubernii: Kingiseppski raion, s. 197–198. Sankt-Peterburg: Informatsionnyi tsentr ”Vybor”, 2003. ISBN 5-93518-028-6
  7. ↑ Spisok naselnjonnyh mest po svedenijam 1862 goda: Peterburgskaja gubernija, s. 211. Sankt-Peterburg: Tsentralnyi statistitšeski komitet ministerstva vnutrennyh del, 1864. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. ↑ Kuusi, Matti. Narvusin suomalaissuvuista. Teoksessa: Ulkosuomalaisia (Kalevalaseuran vuosikirja 62), s. 240. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1982. ISBN 951-717-289-3 Teoksen verkkoversio.
  9. ↑ Materialy k otsenke zemel v S.-Peterburgskoi gubernii. Tom I: Jamburgski ujezd, vypusk II, s. 4, 7–8. Sankt-Peterburg: Otsenotšno-statistitšeskoje bjuro S.-Peterburgskogo gubernskogo zemstva, 1904. Teoksen verkkoversio.
  10. ↑ Aleksandrova, Je. L. et al.: Istorija finskoi jevangelitšesko-ljuteranskoi tserkvi Ingermanlandii, s. 267. Sankt-Peterburg: Gjol, 2012. ISBN 978-5-904790-08-0
  11. 1 2 Spravotšnik istorii administrativno-territorialnogo delenija Leningradskoi oblasti classif.spb.ru. Arkistoitu 5.4.2015. Viitattu 11.2.2017.