Hamilton Groove

Hamilton Groove on jazz- ja bluesvivahteita yhdistelevä suomalainen rockyhtye. Yhtye on perustettu vuonna 2006 Seinäjoella.

Historia

Yhtyeen alkuperäiseen jäsenistöön kuuluivat Antti Vainikainen (laulu), Jaakko Elenius (koskettimet) ja Pekko Hokkanen (rummut). Vuoden 2006 joulukuussa yhtyeeseen liittyi kitaristi Markus Välimaa. Hamilton Groove nauhoitti seuraavana keväänä Soundwall-studiolla Seinäjoella toisen promolevyn. Vuoden 2007 keväällä basistiksi saatiin Mari Kroter. Promolla vierailivat Lost Horns eli Arto Panula (trumpetti) ja Tom Peltonen (saksofoni).

Keväällä 2008 keikoille mukaan tuli saksofonisti Lasse Asu. Seuraava pitkäsoitto nauhoitettiin viikossa ja tulevalta albumilta julkaistiin promo, joka sisälsi kappaleet ”Mona”, ”Moonglow motel” ja ”Just another lie”. Esikoisalbumi Motel julkaistiin 4. lokakuuta 2009 Moby Discin kautta. Levyn kansitaiteen maalasi Olli Kiviluoto, joka suunnitteli myös levystä julkaistun promon kannet. Motelin äänityksestä, miksauksesta ja masteroinnista vastasi Sami Jormanainen.

Hamilton Grooven toinen pitkäsoitto, Kingdom of nothing, ilmestyi 14. maaliskuuta 2012. Levy julkaistiin Moby Discin ja Secret Entertainmentin yhteisjulkaisuna. Se painatettiin CD:n lisäksi myös vinyylinä. Albumin musiikin sävellykseen ja sovitukseen ovat osallistuneet kaikki yhtyeen jäsenet. Graafisen ulkoasun suunnitteli toistamiseen Olli Kiviluoto. Levyn nauhoitti Hannu Lamminmäki. Levyn kappaleita sitoo teemallisesti yhteen rakkaus eri muodoissaan.

Jäsenet

Julkaisut

Albumit

Carnival / Hollow days / So in love / Read all about it / Monkey in a jail / Yesterday is drunk
King of rats / Grave for the clouds / Big ol´ Ann / Take your time (Ei vinyylillä) / It´s a long way to i don´t know where yet / Lovelorn lady
Digitaalisen julkaisun bonus: I miss you when it rains
Let it rain / Moonglow Motel / Mona / What´s a cat to a dog / Inside out / Small-Time Jesus
Just another lie / Pirate / Boogie Boogeyman / Black sheep / Crow / Donkey


Singlet / EP:t

So in love
Mona / Moonglow Motel / Just another lie
Black sheep / Man-Man Show / Vinnie the butcher

Videot

Aiheesta muualla: