Hans Buob SAC on pallottiineihin kuuluva saksalainen katolinen pappi, retriittiohjaaja ja mediapersoona.
Buob kasvoi Zimmern ob Rottweilissa. Hänestä tuli pallottiinisääntökunnan noviisi Untermerzbachissa lähellä Bambergia vuonna 1955 ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1961. Vuodesta 1963 hän oli kappalaisena Augsburgissa Kahdentoista apostolin seurakunnassa ja sitten sääntökuntansa noviisimestarina Untermerzbachissa vuoteen 1980 asti. Vuodesta 1980 hän työskenteli retriittiohjaajana Stuttgartissa ja vuosina 1984–1990 katolisessa evankeliointikeskuksessa Maihingenissa. Vuodesta 1990 lähtien hän on toiminut St. Ulrich Hochaltingen -retriittitalon johtajana. Hän johti myös entistä St. Bernhardin nuorisotaloa Schwäbisch Gmündissa. Buob on tunnetu puhuja kristillisissä medioissa kuten Radio Horebilla, K-TV:llä ja EWTN:llä. Isä Buobin viikoittainen saarna sunnuntain evankeliumista julkaistaan "St. Ulrich Hochaltingen" -YouTube-kanavalla. Osa hänen opetuksistaan on julkaistu myös kirjojen muodossa. Hochaltingenin St. Ulrich -talo on tunnettu erityisesti sisäisen parantumisen retriiteistä, joiden järjestelyihin myös vapaaehtoiset osallistuvat.
Hans Buob on tunnettu myös yhtenä Mission Manifestin teesien kirjoittajista vuonna 2018.