Harri Filppa (s. 1980) on suomalainen sarjakuvapiirtäjä, kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Oulun sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtajana työskentelevä Filppa on julkaissut kaksi lapsille suunnattua Vastarannan siili -sarjakuvakirjaa ja omaelämäkerrallisen Kuolema meidät erotti -albumin. Kuolema meidät erotti oli vuoden 2018 Sarjakuva-Finlandia-palkintoehdokkaana. Vuonna 2024 Filppa sai Suomen sarjakuvaseuran myöntämän sarjakuvaneuvoksen arvonimen.
Lapin yliopistosta taiteiden maisteriksi valmistunut Filppa teki pro gradu -työnsä sarjakuvamuotoisena. Mainossarjakuvaa käsittelevä gradu on julkaistu nimellä Tiedettä ja sarjakuvaa. Hänen sarjakuviaan on lisäksi julkaistu esimerkiksi Oulu-lehdessä, nuorisolehti Kaaoksessa, Oulun ylioppilaslehdessä, Ilta-Sanomissa ja Sarjarissa. Filppa toimittaa Oulun sarjakuvaseuran nettilehti Ruutukaavaa.