
Helikaasi on entsyymi, jonka toiminta perustuu perinnöllisen informaation, kuten DNA:n tai RNA:n kaksikierteisyyden purkamiseen. Helikaaseja on useita, ja niitä esiintyy eukaryooteilla, bakteereilla, sekä viruksilla.
Helikaasit voidaan jakaa DNA- ja RNA-helikaaseihin. RNA-helikaasit avaavat kaksikierteistä RNA:ta, kun taas DNA-helikaasit avaavat kaksikierteistä DNA:ta. Ihmisen genomi koodaa 95 helikaasia, joista noin 64 on RNA-helikaaseja ja 31 on DNA-helikaaseja.
Helikaasit ovat solujen toiminnan kannalta välttämättömiä, sillä ne osallistuvat moneen solunsisäiseen aineenvaihduntaan, kuten DNA:n kahdentumiseen, rekombinaatioon, sekä transkriptioon ja translaatioon.
Ennen joko somaattisen solun tai sukusolun tumanjakautumista, solun S-vaiheessa tapahtuu DNA:n kahdentuminen. Tähän tapahtumaan tarvitaan eri entsyymeitä, erityisesti helikaaseja, sillä ne katkaisevat DNA-juosteiden väliset vetysidokset ATP-molekyylien avulla. DNA:han syntyy jännitteitä, joita topoisomeraasit poistavat.
Helikaaseja koodaa useampi eri geeni, ja näissä eri geeneissä tapahtuvat mutaatiot altistavat yksilön erilaisille perinnöllisille sairauksille. Mutaatiot helikaaseja koodaavissa geeneissä voivat johtaa virheellisesti laskostuviin helikaaseihin, jolloin niistä tulee joko haitallisia tai toimintakyvyttömiä.