Helli

Tämä artikkeli käsittelee etunimeä. Helli-liikelaitos oli Keski-Karjalassa vuosina 2009–2012 toiminut sosiaali- ja terveyspalvelukeskus.
Helli
Nimipäivä  
– suomenkielinen 27. lokakuuta
– ruotsinkielinen –
– ortodoksinen 5. helmikuuta
Muunnelmia Hellä, Helle
Vastineita eri kielissä –
Nimen alkuperä Helena, Hellevi tai Hellin

Helli on suomalainen naisen etunimi. Nimi on saattanut syntyä lyhentymällä useistakin eri nimistä. Lähtönimenä on voinut olla Helena, Hellevi tai Hellin.

Vuoden 2019 loppuun mennessä nimi on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan annettu 6 833 naiselle ja ainakin yhdelle miehelle. Heistä suurin osa on syntynyt ennen vuotta 1940. Helli voi olla myös esimerkiksi Helmistä käytetty epävirallinen kutsumamuoto.

Helli viettää nimipäivää 27. lokakuuta samoin kuin Hellin, Hellä ja Helle. Nimi otettiin almanakkaan vuonna 1929.

Tunnettuja Helli-nimisiä

Lähteet

  1. ↑ Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, s. 104. WSOY, 1999. ISBN 951-0-23323-4
  2. ↑ Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 27.10.2020.
  3. 1 2 Vilkuna, Kustaa: Etunimet, s. 93–94. (Viides painos. Toim. Pirjo Mikkonen) Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-18892-6