Herman Amaka Mandui (30. maaliskuuta 1969 Southern Highlands – 4. lokakuuta 2014 Port Moresby) oli papuauusiguinealainen arkeologi.
Manduin äiti oli sairaanhoitaja ja kotoisin Ponamin saarelta. Hänen isänsä työskenteli opettajana ja oli kotoisin Paromin kylästä Wewakin länsirannikolta. Mandui sai humanististen tieteiden kandidaatin arvon Papua-Uuden-Guinean yliopistosta vuonna 1992 opiskeltuaan fyysistä maantiedettä, ympäristötiedettä ja arkeologiaa. Hänet palkattiin pian Papua-Uuden-Guinean kansallismuseoon ja -taidegalleriaan arkeologina ja neljä vuotta myöhemmin pääarkeologina. Hän toimi museon esihistorian kuraattorina. Vuonna 2008 Mandui sai nimityksen Papua-Uuden-Guinean hallituksen pääarkeologiksi. Vuonna 2013 hänestä tuli kansallismuseon varajohtaja.
Mandui osallistui moniin tutkimushankkeisiin eri puolilla Papua-Uutta-Guineaa, muun muassa Kukin esihistoriallisella alueella. Hän teki 39 tieteellistä julkaisua. Mandui kuoli 45-vuotiaana Port Moresbyn yleissairaalassa kärsittyään aivokalvontulehduksesta ja tuberkuloosista. Hänellä oli kolme lasta vaimonsa Paulinen kanssa.