Hiilipaperi

Hiilipaperin, jonka punainen puoli tulee alkuperäistä vasten ja väriä luovuttava musta puoli kopiota vasten.

Hiilipaperi (myös kalkiopaperi tai kalkeeripaperi) on ohut väriä luovuttava paperi, joka kahden paperin väliin sijoitettuna jäljentää päällimmäiseen paperiin lyödyt tai piirretyt merkinnät myös alempaan paperiin.

Hiilipaperi on ohutta erikoispaperia (10–40 g/m2), joka on alapinnaltaan käsitelty vaha-, väri- ja öljyseoksella. Yläpinta on tiivis ja kiiltävä. Pehmeäseoksista hiilipaperia vuorotellen valkoisen paperin kanssa käytettäessä saadaan useampia jäljennöksiä kerrallaan, kun taas kovaseoksinen hiilipaperi kestää useampia käyttökertoja.

Hiilipaperin keksijänä mainitaan italialainen Pellegrino Turri, joka rakensi varhaisen kirjoituskoneen näkövammaiselle kreivittärelle 1800-luvun alussa. Samoihin aikoihin englantilaiseen Wedgwood-keramiikkasukuun kuulunut Ralph Wedgwood sai ensimmäisenä patentin kehittämälleen hiilipaperille, mutta keksinnön kaupallistaminen jäi muille.

Hiilipaperin käyttötekniikkaa

Hiilipapereita käytettiin 1900-luvulla pääasiassa kirjoituskoneissa ja mekaanisissa tulostimissa kuten kaukokirjoittimessa. Kun toimistotyössä haluttiin ennen kopiokoneiden aikakautta saada arkistoon tai jakeluun yksi tai useampi kopio kirjeestä tai muusta tekstistä, se tehtiin hiilipaperien avulla. Kirjoituskoneella voitiin valmistaa samanaikaisesti useita jäljennöksiä asettamalla paperiarkkien väliin hiilipaperit. Vain päällimmäinen alkuperäiskappale oli tiivistä valkoista paperia (Suomessa usein Jyväskylä Linen Bank -vesileimapaperia), kun taas alemmat paperiarkit olivat silkkipaperin kaltaista ohutta ja läpikuultavaa jäljennöspaperia. Kerralla saatavaan jäljennösten määrään vaikuttivat kirjoituskoneen iskuvoima ja telan kovuus. Käsikäyttöisellä kirjoituskoneella voitiin saada korkeintaan puolen tusinaa jäljennöstä, kun taas tasaisen vahvasti lyövällä sähkökirjoituskoneella määrä saattoi nousta jopa 20:een, joskin alimmaiset kopiot saattoivat olla jo vaikealukuisia. Jäljennösten määrää voitiin lisätä myös asettamalla paperinipun taakse ohuesta pahvista tai selluloidista valmistettu ”lyönninvahvistin” (engl. backing sheet), joka muodosti kirjoituskoneen telaa vasten kovan ja joustavan vastapinnan ja paransi etenkin alimpien jäljennösten kirjoitusjälkeä.

Hiilipaperia korvaamaan kehitettiin jäljennösmateriaali, jossa paperi oli korvattu kestävämmällä muovikalvolla. Vähitellen kehitettiin myös ”karbonoitu paperi”, kirjoituspaperi jonka tausta toimi hiilipaperina, ja siitä edelleen itsejäljentävät paperit, jotka perustuivat kirjoitusvälineen painalluksen voimasta tummuviin erikoiskemikaaleihin.

Kaikki nämä jäljennöstavat ovat valtaosin poistuneet käytöstä digitalisoitumisen myötä. Viimeisiä käytössä olleita sovelluksia itsejäljentävälle paperille olivat Suomessa pankkisiirtolomakkeet, veikkauskupongit, erilaiset sekki- ja kuittivihkot (tunnetuimpana Paragon) sekä korttimaksuissa käytetty leimauslaite, joka tunnettiin myös ”höylänä” tai ”mankelina”. Se perustui maksukortin ja laitteeseen kiinnitetyn tekstilaatan kohollaan olevaan tekstiin, jolloin laitteen kelkan vetäisyllä kuittilomakkeen kahteen kappaleeseen (tositteet ostajalle ja myyjälle) tulivat näkyviin sekä kortinhaltijan että myyjäliikkeen tiedot. Laitteen käyttö päättyi Suomessa vuoden 2007 lopussa.

Nimeen liittyvää

Hiilipaperista on käytetty myös nimityksiä kalkiopaperi, kalkeerauspaperi ja kalkeeripaperi, sillä periaate on sama kuin taidegrafiikassa käytetyssä kalkeerauksessa, jossa liidulla hierotun paperin avulla siirretään painolaattaan paperille piirretty kuva.

Sähköpostiviestin kopion lähettämisestä muillekin kuin varsinaiselle vastaanottajalle käytetään englanninkielistä lyhennettä CC, joka juontaa juuri hiilipaperin käyttöön työelämän kirjeenvaihdossa (engl. carbon copy).

Lähteet

  1. ↑ Kalkiopaperi Kielitoimiston sanakirja. Viitattu 4.12.2021.
  2. 1 2 3 4 Luontola, Markku & Luontola, Risto: ”7.1 Läpikirjoittaminen”, Konttorioppi, s. 98–99. (3. uudistettu painos) Hiekkaharju, Helsinki: KT-tuotanto Ky, ATK-rationalisointi Ky, 1972. Kirja skannattuna Internet Archivessa Viitattu 10.9.2026.
  3. ↑ Italian Inventors and their Inventions yourguidetoitaly.com. Viitattu 11.9.2026.
  4. ↑ Barnes, Alan: Ralph Wedgwood: Pioneer of Office Copying Revolutionary Players -sivusto (Internet Archive 17.5.2011). Arkistoitu 17.5.2011. Viitattu 11.9.2026.
  5. ↑ korttihöylä; mankeli; pankkikorttimaksulaite Turun kaupunginmuseo. Viitattu 10.9.2026.
  6. ↑ Nurmi, Esko: Luottokortin höyläys on loppu nyt Helsingin Sanomat (Internet Archive). 31.12.2007. Arkistoitu 2.10.2013. Viitattu 10.9.2026.
  7. ↑ Atelier Hannula (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla