| Hilla (الحلة, al-Hilla) |
|
|---|---|
Hilla |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Irak |
| Maakunta | Babylon |
| Piirikunta | Hillan piirikunta |
Hilla eli al-Hilla (arab. الحلة, al-Ḥilla) on kaupunki Irakin keskiosissa, Eufrat-virran itäisen haaran ('al-Hilla') varrella. Kaupunki on Hillan piirikunnan ja Babylonin maakunnan hallinnollinen keskus. Kaupungin kautta kulkee Bagdadiin johtava valtatie ja rautatie. Se sijaitsee noin sata kilometriä Bagdadin eteläpuolella, keinokastelun varassa elävän maanviljelysalueen keskellä.
Vuonna 2003 asukasluvuksi arvioitiin 350 000. Vuonna 2009 siellä oli noin 425 000 asukasta. Vuonna 2013 koko Hillan piirikunnan väkiluvuksi arvioitiin 41 prosenttia koko maakunnan 1,728 miljoonasta asukkaasta, eli noin 710 000 henkeä.
Kaupunki oli aikoinaan šiiamuslimien tärkeä kulttuuri- ja koulutuskeskus. Kaupunki on perustettu 900-luvulla jaa. ja se tunnettiin aluksi nimellä al-Jamiayn (’kaksi moskeijaa’). Nykyisen nimensä se sai vuonna 1102. Se sijaitsi Bagdadin ja Kufan välisellä pyhiinvaellusreitillä. Šiiamuslimit muistivat paikkakunnan neljännen kalifin, Alin salamurhan tapahtumapaikkana. Kaupunki oli merkittävä hallinnollinen keskus ottomaanien ja brittien hallituskaudella. 1800-luvulla veden virtaama Eufratin al-Hilla -uomassa vähitellen heikkeni, mikä rajoitti maataloutta seudulla. Vuonna 1913 rakennettu Hindiyan pato () ohjasi jälleen enemmän vettä jokiuomaan.
Hillassa käytiin Irakin sodan taisteluita vuonna 2003. Vuodesta 2004 alkaen siellä on tehty useita pommi-iskuja. 28. helmikuuta 2005 125 ihmistä kuoli itsemurhaiskussa armeijan värväystoimistoon. 6. maaliskuuta 2007 117 šiiapyhiinvaeltajaa kuoli kahdessa itsemurhaiskussa.lähde?
Vuonna 2011 iskut jatkuivat.
Hillalla on yksi ystävyyskaupunki. Se on Tempe Arizonassa Yhdysvalloissa.
Muinaisen Babylonin kaupungin rauniot sijaitsevat kaupungin lähellä.