Historia
Homo sovieticus on toisinajattelijoiden 1970-luvulla kehittämä ironinen versio neuvostoihmisestä. Filosofi Aleksandr Zinovjev popularisoi sen kirjoittamalla samannimisen kirjan. Hän oli ensin Neuvostoliiton, sitten karkotettuna Suomen tiedeakatemian jäsen. Homo sovieticuksen ominaisuuksia olivat juopottelu, täydellinen passiivisuus sekä työn ja yhteisen omaisuuden halveksiminen.
Ajatuksen, että neuvostojärjestelmä loisi uuden, paremman ihmisen, esittivät ensimmäisinä neuvostojärjestelmän kannattajat. He käyttivät termiä ”uusi neuvostoihminen”. Homo sovieticus kuitenkin omaa negatiivisia konnotaatioita ja se yhdistetään muun muassa seuraaviin:
- Piittaamaton työnsä tuloksista (vertaa sanonta ”He ovat maksavinaan meille, ja me olemme tekevinämme töitä”), ei tee aloitteita.
- Ei piittaa yhteisestä omaisuudesta, tekee pikkuvarkauksia työpaikaltaan omaan käyttöön ja myytäväksi. Suositun venäläisen laulun säe ”Kaikki kuuluu kolhoosille, kaikki kuuluu minulle” tarkoittaa, että yhteismaatilojen väki omi tilan omaisuutta; edes laki kymmenen vuoden rangaistuksesta (ks. Laki tähkylöistä) yhteisomaisuuden varastamisesta ei onnistunut murtamaan tätä asennetta.
- Eristäytyminen maailmankulttuurista, jonka Neuvostoliiton matkustusrajoitukset, läntisten viestinten sensurointi sekä ylenmääräinen neuvostopropaganda loivat. Tosin tämäkin johti siihen, että kielletty läntinen kulttuuri muuttui sitäkin houkuttelevammaksi, mistä käytettiin englanninkielistä termiä western idolatry (ven. идолопоклонничество перед Западом, idolopoklonnitšestvo pered Zapadom).
- Kaiken hallituksen määräämän totteleminen tai passiivinen hyväksyntä (katso autoritarismi). Kaiken yksilöllisen vastuunoton välttäminen kaikessa.
Monien Neuvostoliiton romahduksen jälkeisiä taloudellisten ja sosiaalisten sopeutumisongelmien on sanottu johtuneen homo sovieticuksen vaikeuksista sopeutua kapitalistiseen yhteiskuntaan.
