
Huhtakeskus on nimi pienalueelle ja siellä sijaitsevalle ostoskeskukselle Huhtasuon kaupunginosassa Jyväskylässä. Huhtakeskus suunniteltiin olemaan sitä ympäröivien asuinalueiden palvelukeskus.

Huhtakeskus on alueella sijaitsevan ostoskeskuksen ja julkisten palveluiden palvelukeskittymän nimi. Sen palveluita ovat muun muassa Sale, apteekki, kirjasto ja terveysasema. Huhtakeskuksella sijaitsee myös kohtaamispaikka Huhtasuon Kylätoimisto.
Huhtakeskuksen ostoskeskus koostuu yhdeksästä eri rakennuksesta, joista ensimmäiset rakennettiin vuonna 1979. Arkkitehtuuritoimisto Anna-Maija ja Martti I. Jaatinen toimi ostoskeskuksen arkkitehtuurin suunnittelijoina. Huhtakeskuksen ostoskeskuksen laajennusosa valmistui vuonna 1988.
Vuonna 2009 Keski-Suomen museo luokitti Huhtakeskuksen paikallisesti merkittäväksi kohteeksi.
2020-luvun jälkipuolella on kaavailtu Huhtakeskuksen uudistamista. Sen rakennuksista suurin osa aiotaan purkaa. Uusissa liikerakennuksissa on aiottu säilyttää idea niitä yhdistävistä katoksista ja sisäpihasta, minkä lisäksi alueelle rakennetaan asuintaloja.
Pienalueen länsiosassa on 1980–1990-lukujen aikana rakennettu kerrostalokortteli. Pienalueella on myös 2000-luvun ensikymmenellä rakennettuja kerrostaloja sekä 2010-luvulla rakennettu ikääntyneille suunnattu kerrostalo. Pienalueen itäosassa sijaitsevan entisen Kangasvuoren sairaalan ympäristöön alettiin rakentamaan uusia asuintaloja 2020-luvun taitteessa.
Alueella ostoskeskuksen lisäksi olevia palveluita ovat muun muassa palvelutalo ja Huhtasuon yhtenäiskoulu. Alueelle rakennettiin myös Huhtasuon kirkko, joka on sittemmin lopettanut toimintansa.