Hunkeri

Hunkeri
Sijainti
Merialue
Pinta-ala
0,32 km²
Väestö
Asukasluku
0 (2009)

Hunkeri on entisen Merimaskun kunnan, nykyisen Naantalin kaupungin länsiosassa sijaitseva saari. Saaren pinta-ala on noin 0,32 neliökilometriä. Saarelle ei ole kiinteää tieyhteyttä. Hunkeri on Naantalin seurakuntayhtymän omistama ja saaressa on leirialue. Saari on seurakuntayhtymän suurin saariomistus. Leirialue on myös meripartiolippukunta Reimareiden käytössä.

Metsäinen saari on kallioista ja alavampaa maata, korkeimman kohdan ollessa yli 20 metriä merenpinnan yläpuolella. Saaressa on leirialueen saunamökki, leirikatos ja kuivakäymälä, mutta ei kaivoa tai sähköjä, vaikka saaren läpi kulkeekin sähkölinja. Hunkeri on ruovikoitunut kiinni saman kokoiseen Yllänpään saareen, sekä pienempiin Lohikarin ja Oomanninkarin saariin. Saarten yhteispinta-ala on noin 81 hehtaaria. Suuremmista saarista Hunkerin läheisyydessä ovat lännessä Liettinen ja idässä Iskola−Liianmaan saari.

1960- ja 1970-lukujen peruskartoissa saaressa ei ollut yhtään rakennusta. Saari kuului Pappilan kylään.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 Hunkeri Karttapaikassa Karttapaikka. Maanmittauslaitos. Viitattu 24.3.2019.
  2. ↑ ”Liite 1”, Ilman kiinteää tieyhteyttä olevat pysyvästi asutut saaret, s. 109. (Alueiden kehittäminen 26/2010) Työ- ja elinkeinoministeriö, 2010. ISBN 978-952-227-374-1 ISSN 1797-3562 Teoksen verkkoversio (pdf) Viitattu 24.3.2019.
  3. 1 2 Leinonen, Marja-Liisa: Naantalin seurakuntayhtymän ympäristökatselmus 2013 (pdf) 2013. Naantali: Naantalin seurakuntayhtymä. Viitattu 24.3.2019.
  4. ↑ Laurila, Paavo et al.: Peruskartta 1:20 000. Merimasku N:o 1043 03. (kartoitus 1964–1965) Helsinki: Maanmittaushallitus, 1968. Peruskartta Maanmittauslaitoksen Vanhat painetut kartat -verkkopalvelussa (jpg) Viitattu 24.3.2019.
  5. ↑ Laurila, Paavo et al.: Peruskartta 1:20 000. Merimasku N:o 1043 03. (kartoitus 1978) Helsinki: Maanmittaushallitus, 1981. Peruskartta Maanmittauslaitoksen Vanhat painetut kartat -verkkopalvelussa (jpg) Viitattu 24.3.2019.