Ihode

Tämä artikkeli kertoo kylästä Pyhärannassa. Ihode on myös Anna Erikssonin musiikkialbumi.
Maalaismaisemaa Ihodesta.

Ihode on kylä ja taajama Pyhärannassa Varsinais-Suomessa. Taajamassa oli vuoden 2019 lopussa 602 asukasta, joista 591 asui Pyhärannassa ja 11 Laitilan puolella.

Ihode sijaitsee Turusta Raumalle johtavan valtatien 8 varressa. Sen naapurikyliä Pyhärannassa ovat Polttila ja Varhokylä Ihodesta hiukan Laitilaan päin valtatien 8 varrella. Ihodessa toimii peruskoulun luokille 1–6 opetusta antava ja myös esiopetusta tarjoava viisiopettajainen Ihoden koulu. Tunnettuihin ihodelaisiin kuuluu suomalainen poplaulaja ja elokuvataiteilija Anna Eriksson.

Kylän halki virtaa Ihodenjoki, joka laskee Kaukanlahteen Mannerveden perukassa Pyhärannan Kaukassa. Joki saa alkunsa Pyhärannan, Laitilan ja Rauman, aiemmin Kodisjoen rajalla sijaitsevasta Otajärvestä, joka on arvokas lintujärvi. Otajärvellä on retkeilyä varten muun muassa lintutorneja ja opastuspaikkana toimiva Otajärven luontotupa.

Lähteet

  1. ↑ Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan, 2019 PxWeb-tietokanta. Tilastokeskus. Viitattu 24.11.2021.[vanhentunut linkki]
  2. ↑ Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain, 2019 PxWeb-tietokanta. Tilastokeskus. Viitattu 24.11.2021.[vanhentunut linkki]
  3. ↑ Koulutus Pyhärannan kunta. Viitattu 12.7.2009.
  4. ↑ Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 12.7.2009.
  5. ↑ Otajärvi Lounais-Suomen ympäristökeskus. Viitattu 12.7.2009.
  6. ↑ Otajärvi Luontoon.fi. Metsähallitus. Arkistoitu 18.2.2009. Viitattu 12.7.2009.
  7. ↑ Otajärven luontotupa Luontoon.fi. Metsähallitus. Arkistoitu 29.12.2010. Viitattu 12.7.2009.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla