Iiris Hovatta (s. 31. joulukuuta 1970 Espoo, Suomi), on suomalainen geneetikko ja neurotieteilijä, joka on erikoistunut perinnöllisyystieteeseen, genomiikkaan, käyttäytymisneurotieteeseen ja biologiseen psykiatriaan.
Iiris Hovatta suoritti maisterintutkinnon biologiasta Helsingin yliopistossa ja valmistui vuonna 1994. Opintojensa aikana hän työskenteli muun muassa Leena Palotien laboratoriossa. Hän siirtyi tutkimaan skitsofrenian molekyyligenetiikkaa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1998. Väitöksensä jälkeen hän työskenteli parin vuoden ajan Max Planck-instituutissa Saksassa. Vuonna 2001 hän siirtyi Kaliforniaan Salk-instituuttiin Carrolee Barlowin laboratorioon.
Vuodesta 2006 Hovatalla on ollut oma tutkimusryhmä Helsingin yliopistossa. Vuonna 2006 hän sai dosentin arvonimen lääketieteellisestä molekyylibiologiasta Helsingin yliopistosta. Vuonna 2011 Hovatta sai Euroopan neuvoston ERC-apurahan ahdistuneisuushäiriöiden tutkimukseen. Hänen tutkimusryhmänsä jatkaa ahdistuneisuushäiriöiden molekyyligeneettisen taustan tutkimusta edelleen.
Iiris Hovatta on vuodesta 2018 toiminut käyttäytymisgenetiikan professorina psykologian ja logopedian laitoksella Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.
Iiris Hovatta varttui Espoon Tapiolassa ja Iirislahdessa. Hänen äitinsä on Outi Hovatta, lääketieteen professori ja kantasolututkija, ja hänen sisaruksiaan ovat laulaja-näyttelijä Vuokko Hovatta, tutkija Talvikki Hovatta sekä muusikko ja ekonomi Ville Hovatta.