Meteorologia (kreikan sanasta meteōrología, joka on johdos sanoista metéōron suom. korkealla, ilmassa oleva (kappale tai ilmiö) ja kreik. λόγος, lógos, suom. tutkiminen, puhuminen) eli ilmatiede tutkii ilmakehää ja sen käyttäytymistä. Tunnetuin meteorologinen sovellus on sään ennustaminen. Klimatologia tutkii ilmakehän pitemmän ajan tapahtumia, ilmastoa ja sen muutoksia, kuten kasvihuoneilmiön voimistumista. Ilmakemia tutkii kemiallisia prosesseja ilmakehässä, tärkeimmät sovellukset liittyvät ilmansaasteisiin.
Ilmatieteen asiantuntija on meteorologi eli ilmatieteilijä. Suomessa meteorologiksi voi opiskella Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan ilmakehätutkimuksen keskuksessa (INAR). Aiemmin itsenäinen meteorologian laitos yhdistettiin vuonna 2002 yliopiston fysikaalisten tieteiden laitokseen, joka vuonna 2008 nimettiin fysiikan laitokseksi. Vuonna 2018 fysiikan laitos jaettiin fysiikan osastoksi ja ilmakehätutkimuksen keskukseksi (INAR); INARia johtaa akateemikko Markku Kulmala.
Meteorologi on ammattinimike, tutkinto on luonnontieteiden kandidaatti tai filosofian maisteri. Sään ennustaminen on eräs näkyvimpiä ilmatieteilijöiden työtehtäviä. Useimmissa maissa meteorologin tehtäviin vaaditaan korkeakoulututkinto. Meteorologit toimivat kansallisissa ilmatieteen laitoksissa, yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa, puolustusvoimissa, ilmailulaitoksissa, tiehallinnoissa, sääalan yrityksissä (esimerkiksi Foreca) sekä ilmakehän ja sen lähialojen mittausteknologiayrityksissä (kuten Vaisala ja Iceye, tuulienergiamittausyritykset), joukkoviestimissä (esimerkiksi YLE, Mtv3) sekä muissa yrityksissä (isot voimayhtiöt, vakuutusyhtiöt), ja alan ministeriöissä. Alalla on myös kansainvälisiä tehtäviä.
Koska sää ei tunne valtioiden rajoja, eri maiden ilmatieteen laitokset ovat kansainvälisesti verkottuneita. Korkein kansainvälinen taso on YK:n alainen Maailman ilmatieteen järjestö - World Meteorological Organisation (WMO).
Meteorologian tarkastelemista fysikaalisista prosesseista voidaan mainita